Se E-sana

Aina puhutaan kuinka uhmaikäiset vastaavat joka kysymykseen "EI", mutta oletteko tulleet ajatelleeksi kuinka me vanhemmat itse viljelemme tuota E-sana:
"Eipä nyt sitä ja tätä", "Älä tee noin", "Ei noin saa sanoa" jne

Kirjoitin KaksPlus -lehden maaliskuun numeroon kolumnin siitä, kuinka tuo pieni sana kokee helposti inflaation, kun sitä huomaamattaan tulee käytäneeksi ihan liikaa. Esimerkiksi tyypillinen tilanne, että olet kieltänyt 2-vuotiaalta jonkun sotkua tuottavan asian vain koska et jaksaisi siivota jälkiä, ja seuraavassa hetkessä hän huutaa täyttä kurkkua vastalauseeksi. Silloin tulee mieleen, että se sotkun korjaaminen olisi kuitenkin pienempi paha, ja helposti myöntyykiin alkuperäiseen lapsen pyyntöön.

Toki on hyvä, että lapsi oppii neuvottelemaan, mutta pahoin pelkään, että tuollaisessa tilanteessa hän oppii pikemminkin, että kun tulee tarpeeksi paha olla, saa haluamansa. Ja sellaista en haluaisi lasteni oppivan ja kantavan läpi elämänsä!

Mutta, se ei todellakaan ole niin helppoa. Tämä muutaman viikon takainen kuva kertoo arjestamme ja ei-sanan vaikeudesta enemmän kuin tuhat sanaa...

 Mites teillä, käytättekö ei-sanaa harkitusti ja aina alkuperäisessä kiellossanne pitäytyen? Vai käytättekö sitä tuskin lainkaan ja luotatte vapaaseen kasvatukseen tyyliin "kaikesta päätämme ja sovimme yhdessä"? Vai kuulutteko samaan porukkaan kuin minä, joka tuntee jatkuvasti olevansa kuin veitsen terällä tämän asian kanssa?

Valkoista...

... paitsi ulkona (vähän liikaakin) niin myös sisällä.

Nyt kun olen yrittäjä, täytyy minulla tietenkin olla työhuone. Ajatelkaa, tähän saakka olen tehnyt koko kirjoittajan ja bloggaajan urani keittiönpöydän äärellä riemunkirjavan vahakankaan päällä ja vaikka minkä roinan keskellä!

Sisustussuunnittelija Henna Virén teki jo vuosi sitten suunnitelman työhuoneestani, ja nyt se sitten vain toteutetaan.  Olen tänään maalannut, kyllä, minä, vaikka lähipiiri vähän epäilikin kykyjäni tällaiseen ruumiilliseen työhön. Lumenvalkoista. Tuntuu hyvältä pyyhkiä seinää telalla puhdasta tehden. Kohta laitetaan tapettia, jee!

Valkoinen on kaunista ja puhdasta. Se on uuden symboli. Valmennus- ja hyvinvointialan yritykseni Ilonmaa Oy on nyt virallisesti aloittanut liiketoimintansa ja löytyy nyt kaupparekisteristä. Tuntuu hyvältä, tuoreelta, innokkaalta!

Raikasta ja lumenvalkoista viikkoa itse kullekin!

Kun et vastusta, on helpompaa

Normiaamu (tänäänkin koettu):
2-vuotias, juuri pukemaan oppinut, haluaakin tänään äidin auttavan ulkovaatteissa. Selvä, mutta tietenkään äiti ei saa auttaa, miten äiti parhaaksi näkee, vaan niin kuin neitiä miellyttää.

No: Sofia istuu tuolille ja ensin pitää pukea villahaalari ja sukat. Niitä ei voi pukea siinä tuolilla vaan Sofian pitää tulla syliin. Mutta kun äiti nostaa hänet syliin, se ei käykään, vaan tyttö nousee takaisin tuolille ja liukuu itse sieltä itse äidin syliin. Ja sitä rataa kaiken kanssa: pipon ja lapasten pukemisjärjestyksen kanssa, kenkien laittamisen kanssa. Välillä menee herne nenään, äiti ei vaan ymmärrä miten asiat kuuluu juuri tänään tehdä. Silloin neiti huutaa "Räkää, räkää!!!" ja pitää hakea nenäliina ja pyyhkiä pahaa oloa pois, ei siis oikeaa räkää. Silti huuto jatkuu. Mutta ei se poista pahaa oloa, vaan vastustus lisää vastoinkäymisiä ja hommat alkaa mennä entistä enemmän solmuun: kengät vääriin jalkoihin, pipon narut umpisolmuun, kassi on hukassa. Kauhea huuto ja raivo, mutta ei auta: puettava on ja hoitoon lähdettävä. Mitä enemmän hän vastustaa, sitä vaikeampaa se on. Ja voin kertoa, että äiti ei ihan aina pysy tyynenä koko prosessin ajan, valitettavasti!

Tänä aamuna mietin sitä raivoa kuunnellessa ja kyyneleitä pyyhkiessä, että niinhän se menee aikuisellakin. Elämä antaa mitä milloinkin eikä aina juuri sitä mitä olisin juuri sillä hetkellä kaikkein mieluiten toivonut. Flunssa tulee lähes aina mielestämme "väärään aikaan". Räntäsade, kauppakassin hajoaminen, kännykän hukkuminen, työttömyys, ero... Paljon on suuria ja pieniä asioita jotka herättävät meissä saman kapinan kuin 2-vuotiaalla aamutoimien "pieleen" meneminen. Mutta aivan samoin kuin aamutoimien loppuun saattaminen on vääjäämätöntä, myös tietyt asiat elämässä vain tulevat emmekä voi niitä miksikään muuttaa kiukuttelemalla ja kapinoimalla tai vastaantaistelulla. Ja mitä enemmän niitä vastustaa, sitä pahemmalta ne tuntuvat ja vaikeammaksi tilanne käy.

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa", alkaa tunnettu stoalainen tyyneysrukous.

On niin paljon helpompaa kun ei vastusta väistämätöntä ja keskittää kaiken voimansa ja energiansa siihen, mihin voi vaikuttaa. Koska sellaisiakin asioita on paljon enemmän, kuin äkkiseltään luulisi!

Sofiakin huomaa äkkiä kangaskassin, jonka vetoketjun hän voi laittaa itse kiinni. Kiukku katoaa. Hetkeksi ainakin.

Hyvältä tuntuu!

Joskus se vain rullaa. Elämä siis. Tänään oli juuri sellainen päivä.

Tuntuu hyvältä, kun asiakaspalaveri mielenkiintoisesta projektista on sovittuna!

Tuntuu hyvältä, kun olinkin budjetoinut ihan liikaa yritykseni vakuutusmaksuihin, mikä kävi tänään ilmi saadessani vakuutustarjouksen. Parempi näin päin!

Tuntuu hyvältä, kun yritykseni nettisivuprojekti pääsi käyntiin tänään!

Tuntuu hyvältä, kun menin Suomalaiseen kirjakauppaan ja huomasin että siellä oli remonttiale! Sain ostettua kaikenlaista tarpeellista konttorikamaa edullisesti.

Tuntuu hyvältä, kun minulla on yritykselleni jo kaksi mappia: toisessa perustamispaperit ja toisessa kuitteja kirjanpitoa varten!

Tuntuu hyvältä olla energinen ja hyvällä tuulella!

Tuntuu hyvältä paistaa lapsille lettuja iltapalaksi silkasta perjantain ilosta!

Hyvältä tuntuvaa viikonloppua sinullekin!

Tällainen minua tervehti alkaessani tehdä lettutaikinaa!

Syntymäisillään

Tammikuun alkupäivinä, odottaessani bussia yrittäjäkurssilta palatessa, kirjoitin iPhonen kalenteriini seuraavan merkinnän tälle päivälle 14.2.13:

Tavoite: Yritykseni perustamispaperit kaupparekisteriin

Niin se vain on, että jos tavoitteensa kirjoittaa ylös, se tapahtuu suurella todennäköisyydellä. Ne paperit nimittäin todella ovat siellä!

Osakeyhtiön voi perustaa YTJ:n sivujen kautta kokonaan sähköisesti. Tarvitsee vain täyttää muutama lomake, tehdä perustamisasiakirjat ja maksaa perustamismaksu. Y-tunnus tulee samantien. Mutta saadakseen yrityksen kaupparekisteriin ja verottajan rekistereihin, tarvii lisäksi olla perustettuna pankkitili yrityksen nimiin ja siellä osakepääoma. Joten ennen kuin tuohon perustamiseen ryhtyy, kannattaa tietysti tehdä muutamia toimenpiteitä, kuten kirjoittaa liiketoimintasuunnitelma ja parit laskelmat sekä  hoitaa erinnäisiä rahoitusasioita. Oma liiketoimintasuunnitelmani syntyi käymälläni Taidontie Oy:n yrittäjäkurssilla ja sitä olen viimeisen kuukauden aikana esitellyt vaikka mille instansseille, kuten pankille, Yritys-Espoon yritysneuvojalle, starttirahaneuvojalle. "Muutaman" kerran olen myös saanut tarkistaa laskelmiani. Facebook-statuksessani on aika monesti lukenut sana "kannattavuuslaskelma", heh!

Jotenkin kuitenkin asiat loksahtelivat kohdilleen niin, että tänään, 14.2.13,  minulla todellakin on paperit kaupparekisterin käsittelyssä, yritykselle pankkitili perustettu osakepääomineen, lainatarjous pankilta, myönteinen starttirahapäätös ja: Y-tunnus!  Varsinkin tuo konkreettinen Y-tunnus tuntuu todella juhlalliselta ja se onkin kirjoitettuna kauniille paperilapulleni työpöydälläni. 1.3 aloitan virallisesti yritystoimintani. Ja silloin kerron  myös teille, lukijat lisää yrityksestäni,  joka juuri nyt on siis syntymäisillään!

Nämä viime viikot ovat olleet tunteiden tasolla yhtä suurta mylläkkää. Olen tuntenut varmasti kaikkia mahdollisia tuntemuksia pelon ja epätoivon sekä suuren ilon ja innostuksen välillä. Ja se on näkynyt  lähellä olevilleni aika epävakaisena käytöksenä (lievä ilmaisu, heh) ja vaikkapa blogipostausten ja FB-sivupäivitysten epäsäännöllisyytenä. Epävarmuutena, outoina kommentteina, hajamielisyytenä, poissaolevuutena.  Onneksi nämä ihmiset - tiedätte ketä olette - suhtautuvat minuun armollisesti ja antavat anteeksi. Siitä ei voi kuin olla syvästi kiitollinen!

Se, että sain pankilta pienen lainan ja starttirahan, ei ole mitenkään itsestään selvää. Tuntuu todella hienolta, että myös rahoittavat tahot uskovat tähän minun juttuuni noin paljon!

Tässä siis olen nyt, täynnä intoa, iloa ja tekemiseen ryhtymisen fiilistä! Ensimmäisiä asiakasneuvotteluja on jo sovittuna ja mielenkiintoisia yhteistyökuvioita aluillaan. Kaikki on mahdollista, vain taivas on rajana! Ja kun päästän vielä viimeiset kontrollin menettämisen pelkoni menemään, niin varmasti loputkin esteet tielläni muuttuvat vain hidasteiksi.

Ystävänpäivä 2013 tallentuu siis muistohini erityisen tärkeänä päivänä. On kuitenkin yksi asia, joka on minulle tänään vieläkin tärkeämpi kuin viime päivien tapahtumat: ystävät. Ystäviltä saan iloa ja voimaa. Ystävät tuovat valoa pimeimpiin hetkiini ja he saavat elämäni tuntumaan merkitykselliseltä. Ystävät ovat korvaamattomia!

Kiitos siis teille kaikki rakkaat ystävät ja blogini lukijat siitä, että kuljette vierelläni! Koska olette siinä, pystyn tähän, mihin olen ryhtymässä ja vielä paljon muuhunkin. Hyvää ystävänpäivän iltaa ihan kaikille teille!

"I chose not to imagine life without friends and flowers"

Suurta rakkautta

Yllä olevassa kuvassa on latautuneena suuri tunne.
2-vuotias tyttöni otti punaisen liidun käteensä ja piirsi sillä keskittyneesti vartin ajan valkoisen paperin täyteen, hokien samalla: "Oi rakkaus, suuri rakkaus, tämä on rakkaus..."

Voiko sitä enää sen suuremmin ilmaista? Taaperon pulleat pikku kädet ja koko olemus ja sielu ovat tuon rakkaudellisen taideteoksen piirtäneet! Se on mitä syvin hänen tunteidensa ilmaisu. Minä otin piirroksen talteen ja se on nyt muistikirjani välissä. Aina, kun arvot ja totuus tuntuvat itseltäni unohtuvan, katson tuota taideteosta.

Rakkaus katsoo minua nyt myös joka päivä peilistä, näiden ihanien korvakorujen muodossa. Ostin ne Tampereen reissultani viime viikolla muistutukseksi, että itsensäkin rakastaminen on tärkeää.

Hetkinen! Taisi blondilla unohtua nyt yksi tärkeä seikka: peilikuvan vaikutus tekstiin! Peilistä katsookin nainen, jolla on sydämenmuotoiset korvikset joissa lukee "oveL". Hmmm... No, ehkä ne toimivat kuitenkin - ennen kaikkea tärkeänä viestinä ympäristölle :)

Rakkauden täyttämää viikonloppua jokaiselle!

Nonviolent Communication

Väkivallaton vuorovaikutus. Mitä ihmettä se tarkoittaa? Olen ollut jo kolme viikonloppua NVC (Nonviolent Communication) -koulutuksessa, enkä ole vielä oikein kunnolla kertonut blogissani mistä siinä on kysymys.  No nyt voisin jo yrittää. Omin sanoin. Pyydän: jos ette ymmärrä mitään, älkää tuomitko NVC:tä, vaan minun selitystaitoni ;) !

NVC on vuorovaikutusmetodi ja prosessi, jonka kehitti psykologian tohtori Marshall B. Rosenberg 60-luvulla. Se tähtää rehelliseen ja aitoon läsnäoloon suhteessa sekä itseemme, että muihin. Se soveltuu erityisen hyvin haasteellisiin vuorovaikutustilanteisiin, kuten hankaliin sovittelutilanteisiin. NVC:n taustoista lisätietoa NVC in Finland ry:n sivuilta sekä kansainvälisiltä Center for NVC -sivuilta

NVC-prosessin osat ovat 1) havainto, joka on eri kuin tulkinta; 2) tunne, joka ei ole ajatus; 3)tarve, joka on eri kuin valittu strategia sekä 4)pyyntö, johon ei sisällykään vaatimusta.

Mitä olen oppinut NVC:stä tähän mennessä?

NVC:n mukainen myötäelävä kuunteleminen on esimerkiksi sitä, että kun henkilö A sanoo minulle vaikka että "Böö!", en heti alakaan voimaan huonosti tai vaikkapa loukkaannu, vaan koetankin kuunnella mitä sanojen takana on. Koetankin kuunnella ja ymmärtää, mitä tarpeita A:lla on tyydyttymättä ja mitä tunteita hän näiden tyydyttymättömien tarpeiden takia parhaillaan kokee. Onko mahdollisesti turvallisuuden tarve uhattuna? Puuttuuko häneltä ymmärrystä tai arvostusta, tai kaipaako hän kenties läheisyyttä ja aitoutta? Onko hänellä näistä johtuen tuskastunut ja vihamielinen tunne? Pelkääkö hän kuollakseen jotain? Arvailen näitä ja kuuntelen häntä. En ala kertomaan omia tarinoitani, tarjoamaan vertaistukea tai neuvoja, tuomioita, ratkaisuja tai mitään muutakaan. Huomio on hänessä ja siinä mitä hänessä tapahtuu.

Sitten vasta, kun tämä henkilö A on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi tarpeineen ja tunteineen, hän onkin jo paljon vastaanottavaisempi sille, mitä hänen sanansa minussa ovat herättäneet, ja voin pyytää häntä kuuntelemaan itseäni. Mitä hänen sanansa minussa herättävät? Mitä tunteita ja tarpeita minulla on, jotka haluaisin hänen kuulevan? Minulla voi olla myös hänelle jokin neuvo tai vinkki, jonka hän kenties nyt pystyy ottamaan vastaan paremmin, kuin lähtötilanteessa. On tapahtunut empaattinen kuuntelu, joka on lisännyt A:n yhteyttä itseensä ja omiin tunteisiinsa sekä mahdollisesti myös minuun!

NVC:n mukaan kaikkien ihmisten kaikkien tekojen ja sanojen takana on jokin inhimillinen tarve ja tunne, joissa ei sinänsä ole mitään pahaa. Vain se, millä tavalla tuomme ne esiin, eli minkä strategian valitsemme näiden ilmaisuun tai tarpeidemme tyydyttämiseen, saattaa mennä tosi pahasti pieleen taikka sitten onnistua lisäämään myötäelävää vuorovaikutusta toinen toistemme välillä. Esimerkiksi, jos vaikka olenkin turhautunut siitä, etten pääse toteuttamaan itseni kehittämisen tarvettani työpaikalla, ei valittaminen välttämättä ole se paras mahdollinen strategia. Jos joku lyö toista, voi se olla strategia jonka hän on valinnut purkaakseen kenties vihamielisen tunteensa, joka on tullut esimerkiksi turvallisuuden puutteesta. NVC ei missään nimessä tarkoita sitä, että nuo huonot strategiat olisi hyväksyttävä! Mutta humaanius lisääntyy maailmassa, kun ymmärrämme, että kaikkein kieroutuineimmankin käytöksen takana on jokin inhimillinen tarve. Mutta emmehän me useinkaan tee tällaisia ajatusketjuja ja valintoja tietoisesti. On vain paha olla ja se ilmenee esimerkiksi valittamalla tai tuomitsemalla. Tai lyömällä. Tai vielä väkivaltaisemmin.

Siihen tätä NVC-koulutusta juuri tarvitaan! Emme osaa tunnistaa näitä ihanita tunteita ja tarpeita, joita meillä itsellämme ja muilla on. Emme osaa antaa empatiaa edes itsellemme saatika muille ihmisille, koskapa meillä on niin hurjia ja tuomitsevia ajatuksia, jotka tukahduttavat tarpeiden ja tunteiden todellisen kuuntelun ja ymmärtämisen. Myönnän, monimutkaista. Vaativaa. Maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä syvästi koskettavaa. Mutta kolmen NVC-viikonlopun jälkeen olen alkanut itse ymmärtää, miten hurjat mahdollisuudet tällaisessa väkivallattomuuteen tähtäävässä vuorovaikutusmetodissa piilee.

Saiskos olla: Varauksetonta kuuntelemista, myötätuntoa ja empatiaa?

Miten tämä kaikki nyt liittyy Ilon vuoteen ja ilon lisäämiseen maailmassa (joka on missioni), saatat kysyä. Paljonkin. Uskon, että ilo on aidointa silloin, kun ihminen on tullut todella kuulluksi. Ja kuulluksi tulemiseen NVC juuri tähtää.

Sanoisinpa, että onpas aikamoisia koulutuksia! Viime viikonloppuna meillä oli mm. harjoituksia "ei":n sanomisesta ja vastaanottamisesta, haasteellisen viestin vastaanottamisesta sekä pahimpien pelkojemme kohtaamisesta. Edellisellä kerralla käsittelimme vihan kohtaamista. Tapaamiskertojen välillä harjoittelemme empatiataitoja oman empatiaparimme kanssa. Ensi kerralla sitten sovittelua.

Käytyäni koko koulutuksen eli 6 viikonloppua, olenkin sitten "kirahvikuuntelija", joka osaa kuunnella empaattisesti itseään ja muita. Hui.