sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

(Ultra)positiivinen

Paljon on viime aikoina tullut mietittyä positiivista ajattelua.

Olen sen valinnut blogini teemaksi ja näkökulmaksi. Yritän kirjoittaa arkisista ja minua lähellä olevista asioista, mutta aina positiivisesta näkökulmasta ja tuoden esiin elämän valoisat puolet. Olen koittanut tässä matkan varrella saada aikaan "valot päälle klik" -ilmiötä, eli saada myös lukijoita näkemään, että pimeän ja harmaan arjenkin keskellä voi  nähdä valonpilkkuja, kun vain osaa katsoa.

"Yltiöpositiivisuudesta" on viimeaikoina ollut puhetta eri kanavissa, ja sillä nähdäkseni tarkoitetaan jonkinlaista teennäistä yli-positiivisuutta, joka lähinnä ärsyttää. Ihminen, joka esittää aina jaksavansa, olevansa tyytyväinen ja onnellinen ja pitää siitä myös suurta meteliä taitaa olla se ihmistyyppi, joka tähän kategoriaan laitetaan. Sellainen, jota on vaikea kohdata ihmisenä ihmiselle, koska hän on olevinaan niin eri tasolla kuin kaikki muut. Kun jossain puhutaan yltiöpositiivisuudesta, tulee mieleeni, lasketaankohan minut blogini takia siihen joukkoon - vaikka missään nimessä se ei ole tarkoitus.

On olemassa tilanteita, joissa on vaikea nähdä valoa. Kuten lapsen kuolema. Tai vaikea sairaus. Tai kaikki voimat vievä väsymys tai masennus. Sellaisessa tilanteessa jonkun "yltiöpositiivinen" asenne saattaa tuntua ylivoimaiselta ja poistyöntävältä, eikä suinkaan kutsuvalta. Kun voimat riittävät juuri ja juuri päivästä selviämiseen, tuntuu ylitsepääsemättömältä tavoitella sellaisia asioita kuin ilo tai positiivisuus. Ihailen suunnattomasti niitä, jotka osaavat sanoa juuri oikeat lohdutuksen sanat vaikeassa tilanteessa oleville!

Yltiö"sellaista" tai ei, minä jatkan positiivisuuden etsimistä omassa pienessä elämässäni ja blogissani, koittaen nähdä ilon arkisissa, tavallisissa asioissa. Sanottakoon sitä vaikka ultrapositiivisuudeksi. Minulla on vahva vakaumus siitä, että emme käytä läheskään kaikkea sitä kapasiteettia, mikä meillä on, elämiseen ja siitä nauttimiseen, koska annamme negatiivisuuden viedä meitä liikaa. Sillä, mitä ajattelemme itsestämme ja meitä kohtaavista asioista on paljon suurempi merkitys kuin uskoisimmekaan. Haluan tuoda oman panokseni tähän ja näyttää, että MELKEIN kaikissa tilanteissa voi aina nähdä jotain hyvää, tai ainakin käyttää vähän paremman ajatuksen tekniikkaa, josta olen blogannut ainakin täällä ja täällä.

Teema ei kai ole järin seksikäs - sen huomaa tuosta lukijaboxista johon tulee lisää lukijoita todella hitaasti. Onko näkökulmani liian omituinen vai enkö tuo sitä riittävän selkeästi esiin? Kuten kaikki bloggaajat, haluaisin tietenkin, että boxiini tulisi lisää (iloisia) naamoja - vaikka tietenkään se ei ole mikään suora mittari blogin arvosta.  Facebookin kautta teitä lukijoita onkin enemmän, mistä olen tietenkin tosi iloinen ja kiitollinen. Saan myös välillä palautetta suoraan ihmisiltä, ja se on kaikista ihaninta. Se, kun joku sanoo saaneensa blogistani iloa synkkään päiväänsä tai tulleensa ajatelleeksi jotain eri tavalla kuin aiemmin. Kiitos teille kaikille, jotka luette! Siitä saan voimaa jatkaa ja siitä tiedän, että olen oikealla tiellä.

Hyvää ja aurinkoista sunnuntaita kaikille! Myös teille, joiden sielussa aurinko on tällä hetkellä pilven takana.

Mallia narsissista: katse kohti valoa :-)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Parasta lomalla: aamu-uni

Tässä taannoin olin melkein kaksi viikkoa lomailemassa lasteni kanssa Lapissa lapsuudenkodissani. Lomalla hiihtelin ja sainpa nauttia mieheni kanssa vähän kulttuuristakin ja olosuhteet olivat muutenkin mitä mukavimmat, auringon paistaessa läpi loman.

Jos pitäisi kuitenkin mainita yksi seikka, mikä oli parasta lomallani, niin se olisi  tämä:

aamu-uni. 

1- ja 3-vuotiaiden lasten työssäkäyvänä äitinä minulla on harvoin tilaisuus nukkua aamulla niin pitkään, kuin haluaisin. Tiedättehän, siihen pisteeseen, kun vähitellen heräilee aamun valoon, toteaa olevansa virkeä ja riittävän levännyt ja valmis nousemaan ylös.

Lomalla sen minulle kuitenkin mahdollistivat vanhempani. Ukki otti mielellään aamuvuoron joka aamu ja auttoi siinä tietenkin mummokin. He nousivat ylös lasten herätessä, käyttivät koirani aamupissalla ja laittoivat aamiaisen joka aamu. Niin, ja pukivat ja vaihtoivat kuivat vaipat 1-vuotiaalle ja viihdyttivät molempia*.

Minä siis nukuin. Yleensä jonnekin 8-9 välille, mikä on minulle suurta luksusta. No, yöt olivat vähän levottomia ja minä hoidin lapset silloin, mutta joka ikinen aamu nukuin niin pitkään kuin halusin. Ahhhhhhhh.

Olipa mahtavaa saada levätä tarpeeksi. Mutta ehkä vielä parempaa siinä oli joku sellainen nuoruudesta tuttu vapauden tunne. Sellainen, kun illalla kaikki muut ovat menneet jo nukkumaan, ja itse voi vielä pitkittää omaa aikaansa lueskellen tai tv:tä katsellen ilman varsinaista hyötytarkoitusta. Voi haahuilla rauhassa, kun tietää, että haahuiluaika ei ole seuraavan päivän voimavaroista pois - sillä aamullahan ei tarvi herätä aikaisin. Kiitos tästä hienosta lomakokemuksesta vanhemmilleni!

Mikä merkitys onkaan nukkumisen ulkopuolisilla tekijöillä siihen, mikä vaikutus sillä meihin on? Jospa nukkumisen kokemukseen vaikuttaa muukin kuin tietty yksilöllinen määrä tunteja laadukkaasti keskeytyksettä? Paljon puhutaan ruoan merkityksestä paitsi ravintona, myös kokemuksena. Entäpä jos samaa voisi soveltaa nukkumiseen? Mikä osuus nukkumisen merkitykseen meille on sen tuomalla fiiliksellä - kuten vaikka tuo yllä kuvaamani vapauden tunne?


* Syntyipä lomalla yhtenä aamuna jopa "muumilumiukko" jo ennen kuin äiti ehti edes aamukahvinsa juoda!



Tämä on 4. kotilääkäri.fi:n unikampis-kirjoitukseni. Aiemmat kirjoitukseni aiheesta:

16.4.2012 Unta tiedossa
19.4.2012 Kuinka selvitä univelasta
22.4.2012 8h... onkin 7h!


tiistai 24. huhtikuuta 2012

10 asiaa, joista tulee hyvä mieli

Merikuu ja Pihi nainen ovat molemmat haastaneet minut listaamaan hyvän mielen asioita. Kiitos, molemmille!

Olenkin aina pitänyt listoista. Olen listannut tehtäviä asioita, parhaita kavereita (lapsena!), puutarhani kukkia jne. Jotenkin listojen avulla olen tottunut jäsentämään maailmaani ja kontrolloimaan sitä. Sittemmin olen tiedostanut kontrollifriikkiyteni ja pyrkinyt listaamaan vähemmän ja nauttimaan enemmän. Mutta tämän haasteen listauksesta minä pidän. Listoja hyvän elämän asioista tekevät muuten myös Marc ja Angel englanninkielisessä blogissaan, suosittelen.

Asiaan, eli omaan hyvän mielen listaani:

1.  Pitkä kävely- tai juoksulenkki. Lyhytkin tuo hyvää mieltä,  mutta pidempi lenkki on ehkä paras tuntemani keino saada endorfiinit liikkeelle ja mieli kirkkaaksi.

2. Ystävien kanssa vietetty aika. Syvällinen keskustelu. Pinnallinen rupattelu. Yhdessä tekeminen. Yhdessä nauraminen. Yhdessä itkeminen. You name it. Tunnen olevani elossa, kuuluvani johonkin, olevani arvostettu sellaisena kuin olen ja saavani tukea. Siitä tulee hyvä mieli.

3. Saunominen. Tähän voisi heittää vitsiä A- B- ja C-luokan saunomisesta, mutta minulle käy ne kaikki. Yksin, miehen kanssa, lasten kanssa. Äidin kanssa. Kaveriporukalla.

4. Hyvä ruoka. Ruoka on minulle muutakin kuin vatsan täyttämistä. Se on elämään kuuluva nautinto, josta tulee hyvä mieli. Uudet makuelämykset virkistävät. Vanhat, turvalliset klassikot tuovat muistoja ja turvallisuuden tunnetta.

5. Kirjoittaminen. Joskus, kun asiat näyttävät mutkikkaalta, istun kirjoittamaan vaikkapa tätä blogia ja kas, saan hyvän mielen ja asiat selkiytyvät.

6. Se, kun joku sanoo jotain positiivista hetkellä, jolloin sitä vähiten odottaisi.  "Joku" voi tässä olla joku toinen tai sitten ihan minä itse. Tilaisuuksia on, ne pitää vain nähdä ja käyttää hyväksi.  Minusta kiitosta ja kehuja ei voi koskaan olla liikaa ja yritänkin niitä viljellä ympäristööni, aina kun vähänkin on aihetta.

7. Pyyteetön toisen auttaminen. Sitä on ilo tehdä, ottaa vastaan ja myös nähdä jonkun tekevän jollekulle toiselle.

8. Lasten leikin katselu. Silloin kun se ei ole ihan hirveää riehumista, johon pitäisi puuttua. Siinä on jotakin ikiaikaisen rauhoittavaa. Tulee tunne, että kaikki on niin kuin pitää.

9. Tilanteeseen sopiva musiikki: lempikappale autoradiosta, kauniita muistoja mieleen tuova kasarikappale, hauska ja hyvin sanoitettu lastenlaulu, sykähdyttävät sävelkulut ja hehkuva sointumaailma, sielua hyväilevät rytmit ja puhuttelevat sanoitukset. Musiikki nostaa mielialaa.

10. Luonto. Tulee hyvä mieli, kun olen luonnossa. Lähimetsässämme tai omalla kesämökillä. Keskellä kairaa tai järvenselällä. Viidakossa tai takapihalla.


EXTRA: Tulee hyvä mieli, kun huomaa, että asiat sujuvat toivottuun suuntaan. Sitä on nyt ollut jonkun aikaa ilmassa minulla ja toivottavasti myös sinulla :)


Haaste kuuluu antaa eteen päin viidelle blogille, minä annan tällä kertaa näille "hyvänolon pillereille":

Hannerika
Onneksi
Frederika Johnsonin elämä
Oman katon alla
Keinosiementäjä
Teelikamentten

Tonttutaulu lähti tästä keittiönverhon vierestä kesälomalle ja sai seuraajakseen melkein joka tilanteeseen sopivan neuvon. Mutta miten tämä kuva liittyy postaukseen? No hengittäminen on kyllä hyvän mielen ehdoton edellytys!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

8h... onkin 7h!

Tämä on kolmas kirjoitukseni Kotilääkäri.fi :n kutsusta osallistumaani kampanjaan, jossa minä, Jenny, Laura ja Tiia kirjoitamme parin viikon ajan unesta, levosta ja nukkumisesta.

Ensimmäisessä kirjoituksessani lupasin itselleni ja teille, lukijat, kokeilla mielestäni ihanteellisia 8 tunnin yöunia kampanjan ajan ja kirjoittaa sitten kokemuksistani. Paraneeko elämänlaatu, onko helpompi olla iloinen, olenko parempi äiti 1- ja 3-vuotiaille tytöilleni ja kärsivällisempi vaimo ja työntekijä. Aika suuret odotukset, vai mitä ;-) 

No, nyt tulee raportti. Olen oikeasti yrittänyt. Olen viikon verran järjestänyt asiat niin, että minulla olisi mahdollista olla sängyssä kello 22. Olen järjestelmällisesti tehnyt kotityöt ja blogannut ennen klo 21 sarjoja, joita seuraan (House ja Greyn Anatomia), jotta olen voinut heti ohjelman jälkeen mennä nukkumaan. Olen käynyt liikkumassa aikoihin, jotka eivät vaikeuta aikaista nukahtamista. Olen karsinut FB:ssä roikkumista ja koittanut käydä suihkussa yhdeksältä. Kymppiuutisten tunnarin aikaan petiin ja rentoutumaan. Olen siis todella yrittänyt. Kolmena viidestä illlasta onnistuin siinä, kahtena taas en.

Olen nukkunut arviolta puoli tuntia - tunnin enemmän kuin normaalisti. Täytyy kyllä sanoa, että jaksamisen kannalta enemmän vaikutusta on kuitenkin sillä,  saanko yön nukuttua keskeytyksettä. Meillä kun 1-vuotias herää vielä joinakin öinä 1-2 kertaa. Eli menneellä viikolla: olen ollut pirteämpi, iloisempi jne silloin, kun pienokainen ei ole herännyt yöllä. Niinä öinä, kun hän on herännyt esim. kello 2:03, olen ollut yhtä väsynyt kuin aina.

Toisaalta huomaan, että liiallinen stressaaminen nukkumaanmenoajasta ei ole hyvästä. Organisoin, kiirehdin petiin kympiksi ja sitten ihmettelen siellä "mitä nyt?" kun oikeastaan en ole vielä valmis nukahtamaan. Minä tarvin sen oman haahuilu- ja rentoutumisajan iltayhdeksän ja -yhdentoista välillä, ajan jolloin teen asioita, joita haluan tehdä ja tavalla, jolla haluan niitä tehdä.  Väitän, että tarvitsen sitä enemmän kuin 8 tunnin nukkumista. 7 tuntia, ilman keskeytystä riittäisi minulle mainiosti, ja sehän toteutuisi välillä 23-06. 

Source: google.nl via Katja on Pinterest

Opin tästä 8 tunnin yöunet-kokeilusta:
Normaalioloissa minulle riittää 7 tuntia, kiitos vaan. Sen kun saan laadukkaana ja keskeytyksettä - vielä jonain päivänä - olen täysin valmis mihin tahansa elämä minulle vain tahtookin antaa. Tärkeämpää kuin yrittää toteuttaa joitakin ihanteita, on kuunnella itseään ja tehdä asioita, joita keho juuri kulloinkin tarvitsee, ja joista tulee hyvä mieli. Vaikka se olisikin ulkopuolisen silmissä tyhjänpäiväistä maleksimista ja "järkevämpää olisi vaikka nukkua". Nukkumisestakin menee ilo  jos sitä tekee pakolla - ja sitähän emme halua, emmehän!

Koe on siis loppunut. Mutta kampanja jatkuu vielä ensi viikon, joten uneen palataan vielä!

torstai 19. huhtikuuta 2012

Kuinka selvitä univelasta

Tässäpä toinen kirjoitukseni Kotilääkäri.fi -sivuston unibloggauskampikseen. Aiheenani on univelka ja kuinka selviytyä siitä.

Nukkuminen on tärkein yksittäinen asia, joka vaikuttaa ainakin pikkulapsiperheen arjen sujumiseen. Heräävätkö lapset yöllä, kuinka monta kertaa he heräävät ja mitä he silloin vaativat, kuinka hyvin vanhemmat saavat nukuttua. Nämä ovat hyvin yleisiä lapsiperheiden vanhempien keskustelunaiheita. "Kuis yöt?" "Oletteko saaneet nukuttua?" ovat kysymyksiä, joiden vastaukset usein ovat suoraan verrannollisia siihen, miten perheellä menee. Melkein kaiken päivällä tapahtuvan jaksaa kyllä, jos vain saa yöllä levättyä. Jos taas ei saa yöllä nukuttua, ennen pitkää koko arki alkaa tuntua suorastaan helvetilliseltä.

Omat lapseni ovat 1- ja 3-vuotiaat, joten tilanne on hyvin tuttu. Meillä nuorimmainen on ollut levoton nukkuja ja yöheräämisiä on edelleen, tosin pahin on onneksi ohi. On ollut ajanjaksoja, jolloin olen ollut niin väsynyt, että olen alkanut jo pelätä lasteni turvallisuuden puolesta huomatessani, kuinka väsymys lisäsi onnettomuusherkkyyttäni. Onneksi mitään vakavaa ei kuitenkaan sattunut.

Jos ei saa nukuttua kuukausiin yhtään yötä "läpi" ja jatkuvasti joutuu heräämään juuri nukahdettuaan, olo muuttuu melkoisen erilaiseksi normaaliin verrattuna. Jenny kirjoitti täällä osuvasti siitä, kuinka väsyneenä värit katoavat elämästä ja kuinka nukkumattomuus vastaa jopa humalatilaa. Siinä olotilassa sitten pitäisi jaksaa hoitaa pientä lasta tai lapsia myös päivällä. Tai mennä töihin. Jokin aika sitten katsoin yhden dokumentin, jossa kerrottiin, kuinka totaalinen nukkumattomuus johtaa melko pian koko elimistön tulehdustilaan ja kuolemaan. Nukkuminen on oikeasti elintärkeä asia!

Pitkittyneeseen huonosti nukkumiseen ei auta muu, kuin vähitellen univelan takaisin maksaminen. Edes muutama hyvin nukuttu yö ei poista vielä pitkittynyttä valvomista. Aiemmassa unipostauksessani heittämäni kysymys "Voiko nukkua liikaa?" onkin täysin absurdi niille, jotka eivät ole pitkään aikaan saaneet nukkua riittävästi.

Mikä siis neuvoksi niille, jotka tälläkin hetkellä taistelevat univajeen kanssa, joko lapsi- tai muista syistä? 


Ohessa minun vinkkejäni pikkulapsiperheiden väsyneille vanhemmille ja miksei muillekin univajeesta kärsiville:


1. Tunnista ja tunnusta tilanne. Ihminen on luotu sopeutumaan, mutta kaikkea ei tarvitse pitää normaalina. Olet nyt epänormaalissa tilanteessa, koska saat syystä tai toisesta nukuttua liian vähän.

2.Ole itsellesi armollinen. Juuri nyt ei kannata vaatia itseltään liikaa. Ehdit aloittaa laihduttamisen tai ranskan opinnot myöhemmin. Juuri nyt sinun tehtäväsi on keskittyä olennaiseen, itsesi ja kaikkein lähimmäistesi hyvinvointiin.

3. Laske rimaa myös arjessa. Löysää vähän. Mitään ei tapahdu, jos siivoat vähän harvemmin tai tiskit jäävät joskus pöydälle. Tiedän, että väsyneenä kaikki tuollainen myös häiritsee monesti tavallista enemmän, mutta koeta puhua itsellesi myötätuntoisesti ja säästää voimiasi johonkin mielekkääseen tekemiseen, josta saat hyvää mieltä. Kun sinulla on omaa aikaa, käy kävelyllä, istuta kukkia, kuuntele musiikkia. Ota pitkä, lämmin suihku. Ota päikkärit. Näin saat voimaa myös arjen askareista selviämiseen.


4. Pyydä apua ja ota se vastaan! Soita ystävällesi ja kerro tilannne rehellisesti. Anna ystäviesi ja sukulaistesi tarjota apuaan ja ota se kiitollisena vastaan. Sinun ei tarvitse esittää pärjääväsi omillasi. Kärsit univajeesta ja tilanne on vakava, älä vähättele sitä. Saat ottaa avun vastaan. Jos mahdollista, koeta saada apua arjen askareisiin, mutta myös sellaista apua, joka mahdollistaisi nukkumistasi edes silloin tällöin.

5. Älä vertaa itseäsi keneenkään muuhun. Aina löytyy niitä, jotka kertovat selvinneensä vielä pahemmasta (omien sanojensa mukaan). Vain sinun omalla kokemuksellasi ja jaksamisellasi on merkitystä sinun elämässäsi. Olosuhteet olivat ehkä 50-luvulla omalla tavallaan kovat, mutta silloin työelämä ei ole ollut välttämättä yhtä vaativaa ja sukulaisverkostot olivat helpommin apuna lastenhoidossa, noin muutamia esimerkkejä mainitakseni asioista, jotka nämä "vertailjat" unohtavat mainita kertoessaan omista kokemuksistaan.

6. Anna itsellesi aikaa toipua. Kun yöt sitten lopulta rauhoittuvat ja huomaat saavasi nukkua taas enemmän, älä oleta, että  tilanne normalisoituu muutamassa päivässä. Siihen voi mennä viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Koeta nauttia vähitellen palautuvista voimistasi. Huomaa, kuinka voit nyt paremmin kuin viikko sitten tai kuukausi sitten, mutta älä heti vaadi itseltäsi samaa suorituskykyä kuin joskus ennen muinoin. Valo näkyy jo tunnelin päässä, kuljet sitä kohti varmoin askelin!

Olisiko teillä, lukijani, lisättävää tähän? Kommenttiboxi odottaa panostanne :-)


Source: google.com via Katja on Pinterest



keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Hyvät muffinssivuoat!

Jenny kirjoitteli hyvän lisäämisestä täällä. "Jokaisella meillä on mahdollisuus vaikuttaa toisiin ihmisiin positiivisesti". On yllättävää, kuinka nopeasti toiselle annettu hyvä palautuu myös itselle. Minusta hyödynnämme tätä resurssia aivan liian vähän elämässä, työelämässä, vapaa-ajalla! Pieni kaunis ele tai sana, kiitos tai hymy. Muuta ei oikeastaan tarvittaisikaan, sillä kuka voi olla negatiivinen hymyillessään? Hymy tarttuu, positiivisuus tarttuu ja lopulta hyvästä fiiliksestä on tullut vallitseva olotila. Kuulostaa niin helpolta!

Ja yllättävää kyllä, ehkä vaikeinta positiivinen vaikuttaminen on niihin kaikkein läheisimpiin. Omalle puolisolle tulee niin helposti nalkutettua ja omasta äidistä löytää niin helposti vikoja.

Viime viikolla lähetin mieheni hakemaan kaupasta muffinssivuokia. Epäilin tehtävää antaessani, osaisiko hän ostaa kriteerini täyttävät vuoat, jotka olisivat oikean kokoiset ja riittävän paksut sekä kivan väriset.

Yllätyksekseni hän toikin kaikki kriteerini täyttävät Dr Oetkerin erikoisvahvat muffinssivuoat! Käytössä ne osoittautuivat sellaiseksi, jotka eivät kuulla läpi tummankaan muffinssin väriä.



Onnekseni tajusin myös antaa hänelle palautteen "Kylläpäs ostit hyvät vuoat, en olisi itsekään osannut ostaa parempia!" Mieheni hykerteli tyytyväisenä, hymyilimme molemmat ja pian kotona vallitsi sellainen letkeä lauantaifiilis. Ajatella, miten pienestä se on joskus kiinni!

Haastan sinut, lukijani, juuri nyt, tällä hetkellä, antamaan pienenkin positiivisen palautteen jollekin, joka sattuu olemaan lähellä! Saat nähdä, että hyvä mieli palaa sinulle :-)


Onnellista keskiviikkoa!

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Maapähkinämuffinssit


Rakastan maapähkinävoita! Kinuskikissa oli ennen pääsiäistä postaillut ihanalta vaikuttavan muffinssireseptin, jossa taikinaan sekoitettiin suolapähkinöitä ja suklaata ja päälle pursotettiin maapähkinävoikermaa. Mmmm. Tein reseptistä oman vähähiilihydraattisen versioni, ja tarjosin sitä menestyksellä Hannerikalle ja hänen miehelleen viime sunnuntaina.

Yritin käyttää pursotukseen kookoskermaa, mutta sepä ei vaahtoutunutkaan, joten käytin Kinuskikissan ohjetta suoraan ja tein sen vispikermasta. Onkohan jollain lukijalla kokemusta kookoskerman vaahdottamisesta?

Mielikuvitusta ja laadukkaita raaka-aineita käyttäen vähähiilihydraattinen leivonta todella voi onnistua. Siitä kirjoitinkin laajemmin viimeisessä Fit Karppaajassa, hopi hopi lehtikioskille, jos et vielä lukenut ;-)

Maapähkinämuffinssit
muffinssitaikina:
1,75 dl karppisokeria
100 g voita
4 munaa
0,5 dl mantelijauhoa
0,5 dl BakePro -leivontaproteiinia
1 rkl psylliumia (Fiber Husk)
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
1,5 dl maapähkinöitä
150 g tummaa suklaata rouhittuna

kuorrute:
2 dl vispikermaa
1 dl maapähkinävoita
1 tl Canderella stevia-jauhetta

muffinssit:
1. Vatkaa sähkövatkaimella voi ja karppisokeri vaahdoksi

2. Lisää kananmunat yksitellen hyvin sekoittaen
3. Sekoita kuivat aineet keskenään
4. Lisää taikinaan kuivat aineet ja maito vuorotellen vähitellen.
5. Lopuksi sekoita varovasti taikinaan pähkinät ja suklaa
6. Paista 175 asteessa n. 20 minuuttia

kuorrute:
1. Vatkaa vispikerma kovaksi vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon stevia ja maapähkinävoi.
3. Pursota tähtityllalla muffinssien päälle.
4. Koristele suklaahipuilla.



Ulkonäön perusteella, eihän uskoisi vhh-muffinsseiksi, eihän ;-)

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Unta tiedossa!

Ilokseni Kotilääkäri.fi kutsui minut kirjoittamaan unesta ja levosta seuraavien kahden viikon ajan!

Kyseessä on unihenkinen bloggaus-tempaus, joka alkoi Unten mailla -blogilla, jonka kirjoituksia voi lukea täällä. Minun lisäkseni mukana ovat Tiia, Laura sekä Jenny ja tarkoituksena on, että kukin kirjoittaa nukkumisen tiimoilta eri näkökulmista. Blogiemme lukijat ovat erittäin tervetulleita keskustelemaan ja kommentoimaan!

Tämäpä sattuikin sopivasti. Tein nimittäin vuoden alussa muutamia tavoitteita seuraaville kuudelle kuukaudelle. Ne liittyivät toisaalta omaan kehittymiseen (kirjoittajana) ja toisaalta omaan hyvinvointiin. Yllättävän moni tavoitteista on toteutunut, mutta yksi hyvinvointiin liittyvä ei ole ottanut tuulta purjeisiin, nimittäin:

8 tunnin yöunet.


Olen varma, että tuon tavoitteen toteutuminen lisäisi jaksamistani, onnellisuuttani ja kärsivällisyyttäni. Muunmuassa. Ja elämäniloa! Tähän mennessä mainitut muut tavoitteet ovat menneet kuitenkin tuon ohitse ja nukkumaanmeno on venynyt usein puolille öin. Siihen vielä yöheräämiset ja aamukuuden herätys - yhtälö ei valitettavasti johda 8 tunnin uniin.

Mutta nytpäs tarjoutuikin sopiva tilaisuus toteuttaa tuokin tavoite! Aion siis tämän unikampanjan tiimoilta mennä seuraavan kahden viikon ajan niin aikaisin nukkumaan, että 8 tuntia on ainakin teoriassa mahdollista. Ja nythän se ei ole edes bloggailuajasta pois, sillä tarkoitus onkin blogata siitä! Eikös olekin nerokasta ;-)

Elikäs tulen kirjoittamaan siitä, kuinka hyvin saan toteutettua arjen keskellä tuon 8 tunnin tavoitteen ja minkälaiset vaikutukset unimäärän lisäyksellä on jaksamiseen ja onnellisuuteen. Lisäksi kirjoitan aiheesta myös muita näkökulmia, riippuen siitä mitä kommentteja ja ajatuksia matkan varrella sattuu tulemaan teiltä lukijat sekä muista mukana olevista blogeista.

Nyt heti alkuun kysynkin lukijoiltani: montako tuntia te nukutte yössä ja montako olisi teille mielestänne riittävä määrä? Entä voiko mielestänne nukkua liikaa? 


Jotkut ne nukkuvat missä vaan: automatkoilla...







... tai järven jäällä pulkassa. Ah autuasta!









sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Hannerika olohuoneessani

Hannerikan ja hänen miehensä tuoma tulppaanikimppu <3


Bloggailu ei ole mikään erillinen suuren osan vapaa-ajasta kaappaava elämän saareke, vaan siitä voi poikia ihanuuksia ihan "oikeaan elämään":

Laitoin ruoaksi stroganoffia Hiidenuhman nami-reseptillä. Saimme vieraiksemme Hannerikan ja hänen miehensä ja leivoin heille Ilon vuoden sitruunakakkua sekä Kinuskikissan maapähkinämuffinsseista soveltamaani vähähiilihydraattista versiota (postaan oman versioni reseptistä kuvineen pian myös).

Tutustuin Hannerikaan blogimaailmassa. Kommentoin hänen blogiaan ja hän minun. Pian olimme ystäviä Facebookissa ja olemme silloin tällöin käyneet pitkiä chat-keskusteluja. Ilokseni hän muutti vähän aikaa sitten miehensä kanssa lähelle meitä.

Ja tänään näin hänet ensimmäistä kertaa. Siinä hän istui, meidän pöydässämme ja joi teetä muumimukistamme. Silitti koiraamme ja kävi katsomassa lastemme huonetta. Verta ja lihaa. Uskomatonta, mutta samalla niin luonnollista. Ikään kuin niin kuuluisi olla ja olisi voinut jo aiemminkin tapahtua. Hänen miehensä tuntui jotenkin tutulta myös ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita oli todella paljon. Sympaattinen, ihana pariskunta!

Samanhenkiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa, niin se vain on. Tavalla tai toisella he löytävät toisensa tässä maailmassa, oli se sitten blogimaailman kautta tai jotenkin muuten. Olen todella iloinen että löysimme toisemme Hannerikan kanssa ja uskon, että tästä tulee pitkä ystävyys :)

Saijazzeilla Jukka Perko sanoi hienosti, että on syytä olla onnellinen jo pelkästään siksi, että satumme kaikki olemaan samaan aikaan elossa - se mahdollistaa juuri tämän hetken tässä ja nyt. Minä olen juuri nyt niin onnellinen ja kiitollinen, että elän tässä hetkessä ja näiden ihmisten kanssa!

Oletko sinä tutustunut blogimaailman kontakteihesi myös livenä? Millaisia kokemuksia ne ovat olleet?

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Tule kesä!

Ulkona on todellinen koiranilma. Räntää rätkii niin, ettei edes lapinkoiramme halua tehdä kovin pitkää lenkkiä. Suomi ja huhtikuu -yhdistelmä vaatii kyllä todellista asennetta niiltä, jotka ylläpitävät aktiivista ulkoilmaelämäntapaa!

Meillä sisällähän on kuitenkin ikuinen kesäfiilis pienten tyttöjemme ansiosta. Pienet jalat tömisevät ja nauru raikaa. Heidän päällään uudet kesämekot ja - avot! Kesä ei kertakaikkiaan voi olla tulematta! (mekot: meandi)






Hyvää lauantai-iltaa, lukijani!

PS Tämä on ensimmäinen postaukseni uudella Ystävälläni, Työkalulla ja Lelullani, jolla tulen tekemään vielä vaikka mitä ja suurta :-)

torstai 12. huhtikuuta 2012

Klik klik!

Loma Lapissa vetelee viimeisiä minuuttejaan, illalla menemme junaan minä, pikkutytöt ja mummo. Sain täällä ollessani kuitenkin vähän päivitettyä blogin ulkoasua niin, että isommatkin kuvat mahtuvat palstan sisälle. Nyt, kun sitä kuvaamista valokuvauskurssin inspiroimana vähän harjoitellaan, niin on kiva, että pääsevät täällä blogissa oikeuksiinsa ;-)
Lisäksi lisäsin tuonne oikealle palstalle nyt omat kasvoni ja päivitin Ilon vuoden Facebook-sivullekin vähän taustakuvaa.

Nyt, kun olen paljastanut kasvoni ja nimeni, pyytäisin sinuakin, paljastamaan minulle joko kasvosi FB-tykkääjänä tai avattaresi Google-raadissa (oikea palsta, se naama-boxi). Olisi niin kiva tietää, keitä olette te, joiden määrä lisääntyy koko ajan, vierailumäärien perusteella <3

Kiitos sinulle ja palaamisiin! Ensi viikolla alkaakin sitten mielenkiintoinen blogiprojekti, mutta siitä lisää myöhemmin!

Jäällä

Ne pääsiäisen upeat aurinkokelit ovat historiaa myös täällä pohjoisessa (jossa siis edelleen lomailen). Pyrypäivän ratoksi olikin mukava katsella muutamien päivien takaisia kuvia, joissa aurinko paistaa ja hanki hohtaa.

Valokuvauskurssin innoittamana olen harjoitellut säätöjä ja napsinut paljon kuvia samastakin kohteesta. Kuvia on varmaan 800, mutta älkää pelätkö, en aio esitellä niitä kaikkia ;)

Alla olevat kuvat ovat maanantain pilkkireissulta, jolla taivas oli sininen, järvi valkoinen, päikkärit pystyi ihan hyvin ottamaan jäälläkin ja äiti ja tytär olivat kuin kaksi marjaa. Sinä päivänä kaikki tuntui juuri noin yksinkertaiselta ja itsestään selvän kepeältä. Mikseipä aina voisi tuntua siltä?













maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pienesti jazzia keskellä ei mitään

Lomalla meille tarjoutui tilaisuus pistäytyä Saijazzeilla, joita tituleerataan maailman pienimmiksi jazz-festivaaleiksi.

Jenny kriiseili laukuista, kengistä jne täällä. Minäkin otin hätäpäissäni mökiltä äitini
vanhat tanssikengät (koska mukanani ei ollut muita omia kenkiä kuin vaelluskengät ja hiihtomonot...), mutta varsinainen kriisi tulikin vasta perillä Saijan kylän Saija-pirtillä, jossa oli niin kylmä, että ensimmäisellä tauolla minun oli pakko vaihtaa vaelluskengät. Enkä ottanut takkia päältä koko iltana, vaikka olinkin laittanut ylleni sen parhaan puseron...

Mutta itse tilaisuus oli vaivan väärtti. Upeaa, että Jukka Perkon kaltainen huippuartisti on ottanut omakseen pienen Saijan kylän piskuisen tapahtuman palaten vuosi vuoden jälkeen. Fantastista kuunnella niin loistavaa musiikkia keskellä-ei-mitään tähtikirkkaassa pakkasillassa. Sali oli täpötäysi ja tunnelma mitä leppoisin, mistä piti huolen naapuripitäjältä juontajaksi tullut ohjaaja Kari Väänänen.

Jukka Perkon ja hänen Avara-yhtyeensä lisäksi festareilla musisoi Reija Lang trioineen sekä paikallinen lahjakkuus, Naruskan tyttö Memmu. Kiitos heille kaikille hienosta elämyksestä - Ilon vuosi lämpimästi suosittelee Saijazzeja kaikille lukijoilleen!

EDIT 16.4.2012: Tapahtumasta kirjoitti myös verkkolehti Jazzrytmit täällä.

Jukka Perko ja Avara -yhtye, kuva Jukkaperko.com
Jukka Perko, Teemu Viinikainen ja Jarmo Saari,

Illan noloin hetki: kun mieheni tunnisti nähneensä Perkon ja hänen kitaristinsa aiemmin päivällä Poropuistossa. Voi ei, he siis näkivät minun mökötykseni!

Illan eksoottisin kokemus: Niin kuin kaikissa tapahtumissa kautta maailman, aina se naisten vessan jono on se pitkä ja hidas. Mutta tämän tapahtuman vessaan jonotettiinkin ulkona pakkasessa, sillä vessana toimi huussi.  Melko erikoista, jopa minulle, pohjoisen tytölle!

Illan musiikillisesti riipaisevin kohokohta: Perkon ja Avara-yhtyeen tulkinta kappaleesta Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Kappale koskettaa minua henkilökohtaisesti ja sen kuuleminen etenkin tässä nimenomaisessa paikassa toi mieleeni kauniita muistoja edesmenneestä mummistani, joka asusteli vähän samoilla seuduilla. Kappaleen voi kuunnella myös youtubesta:

http://youtu.be/bxS48gLWFWU

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Tapahtui tunturissa


Tähän piti tulla kuva Ruuhitunturin huipulta olevasta näköalatornista, huikeita maisemia, sinistä taivasta ja hankia ja tykkylumipuita joka ilmansuuntaan. Ja hieman "piilokehuskeleva" kuvateksti, jossa kerron kuinka nousin tunturin päälle ihan ilman konevoimia tehden samalla 20 km hiihtolenkin mieheni kanssa. Ja kuinka parisuhdettakin tuli samalla hoidettua.

No ei tullutkaan sitä kuvaa, vaan yllä oleva, jossa näkyy miten rakkaan hiihtokaverini suksen side sanoi sopimuksen irti lopullisesti noin puolivälissä matkaa tunturin huipulle.

Että otti päähän. Ei se, että side hajosi vaan se, että mies ei ollut hoitanut sitä kuntoon, vaikka oli huomannut sen olevan melkein rikki. Että joku lähtee 20 km tunturilenkille rikkinäisellä siteellä, grrrh!!!

Hetken ajattelin jättää hänet siihen lumihankeen ihmettelemään ja hakea illalla moottorikelkalla kotiin. Mutta koska olemme avioliitossa ja olemme luvanneet rinnakkain kulkea myötä- ja vastamäessä, niin ei kai siinä muukaan auttanut kuin palata yhdessä alas. Sain kantaa hänenkin reppunsa. Lisäksi hän huilutti yhdellä suksella minua sata metriä edellä huudellen vielä iloisesti, että "Hei hyvinhän tämä sujuukin!" Alhaalla mies sai houkuteltua äkäisen vaimonsa kaakaolle.

Eikä mikään lohduta yhtä hyvin kuin munkkirinkilä. Ja siinä minä, tämän positiivisuus-blogin kirjoittaja ja Karppaaja-lehden toimittaja mökötin sokeria suupielissäni Poropuiston kahvilassa. Mies sanoi: "Mutta ainakin saat tästä hyvän blogikirjoituksen!"

Nauratti. Pitkän avioliiton salaisuus on pakko olla taito nauraa itselle.


keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Fit Karppaaja s. 72

Kuukausi sitten avauduin kirjoittajana  täällä. En halunnut vielä silloin paljastaa tarkempia yksityiskohtia, mitä olin kirjoittanut ja mihin. Mutta nyt se on julkista, sillä Fit Karppaaja 2/2012 ilmestyi eilen ja siinä on minun juttuni otsikolla Tule hyvä kakku, sivut 72-75.



Tämä on minulle todella tärkeä asia, olen hyvin onnellinen ja iloinen tästä! Koen, että tämä on suuri askel kohti unelmia ja haaveita, sitä mitä haluan olla ja tehdä. Ja mikä kunnia onkaan olla upean Jennyn kanssa samassa "apinaboxissa"(=se palsta, jossa kerrotaan ketkä ovat olleet tekemässä lehteä) näin pian! Olen todella  iloinen mahdollisuudesta debytoida kirjoittajana näin laadukkaassa ja hienossa lehdessä ja vieläpä näyttävällä 4 sivun jutulla upein kuvituksin!

Seuraavia askeliakin on toki jo vireillä, kerron niistä ajallaan ja toivottavasti jo pian!

Nöyrä ja lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette tukeneet minua tällä matkallani tähän saakka. Eli jos olet blogini lukija, voit ottaa tästä kiitoksen itsellesi. Ilman teitä tätä ei olisi. Erityiskiitos ja halaus jutun teossa minua auttaneille lähteille ja asiantuntijoille, eli Hannalle, Samille ja Paulalle!

Näissä tunnelmissa hiljennyn nyt pääsiäisen viettoon Lapissa perheeni parissa. Lukekaa lehti, se on hyvä. Ja olisin tosi  kiitollinen kaikesta antamastanne palautteesta juttuni tiimoilta. Tarvin sitä :)

Toivon oikein Hyvää Pääsiäistä kaikille lukijoilleni!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Loma-asennetta



Kahden lapsen, kahden koiran ja omien vanhempien kanssa autolla matkaaminen kuta kuinkin Suomen halki pituussuunnassa vaatii kuntoa ja kärsivällisyyttä. Vai vaatiiko? Ehkä se vaatiikin vain asennetta ja kykyä ottaa hetkestä irti se, mikä on milloinkin otettavissa.

Minä sain rauhassa räplätä kameraa ja miettiä aukkoa ja sulkijanopeuksia ja kultaista leikkausta. Ja muutkin pärjäsivät yllättävän hyvin:

Toiset kutoivat:


Toiset piirsivät:
Ja toiset muuten vaan:


Välillä syötiin tietenkin pääsiäismunia:


Perille päästyämme oli mahtavaa saada nukkua kerrankin pitkään kun isovanhemmat ottivat ystävällisesti "aamuvuoron" lasten kanssa. Vaikka aamulla haukkui koira ja puhelin soi, ei se haitannut. Jotenkin sitä lomalla ei stressaa mistään. Koiran haukkuessa ajattelin, että eipä se haittaa, täällä siitä ei sentään kukaan naapuri häiriinny eikä tilanne vaadi minulta toimenpiteitä. Puhelimen soidessa kahdeksalta ajattelin, että onpas mahtavaa kun saan vielä sen jälkeen jatkaa unia.

Pirteän positiivista pääsiäisviikkoa, rakkaat lukijat!


maanantai 2. huhtikuuta 2012

Onni on punainen sauna

Sauna on yksi niin arjen kuin pyhän suurimmista ilonaiheista ainakin meillä. Lauantaina vietämme "perhesaunaillan" koko perheen voimin ja sen lisäksi saunomme aikuisporukalla enemmän tai vähemmän säännöllisesti. "Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut".  

Saunamme on vain pitkään ollut vähän rempan tarpeessa. Lauteet ovat olleet vähän pienet ja panelointikin hieman ehostuksen tarpeessa. Kiuaskin pienehkö ja vähäkivinen.

Kätevät ja energiset vanhempani tekivät meille ystävällisesti saunaremontin meille menneellä viikolla. Itse emme olisi millään osanneet öh, kerenneet, joten kaikki kiitos kuuluu heille! Isäni tekemille "design-lauteille" mahtuu nyt 4 aikuista.

Mahtavaa on kylpeä uudessa, tunnelmallisessa saunassa. Valitsimme seinien ja lauteiden väriksi Tikkurilan läpikuultavan Chilin sekä tehosteväriksi selkänojiin ja lauteisiin Mustamarjan samasta värikartasta. Olemme todella tyytyväisiä näillä väreillä aikaan saatuun tunnelmaan, joka on samalla kertaa "mökkimäinen" ja hiukkasen moderni.

Kiukaaksi meille tuli Harvian upouusi pallokiuas. Uskomatonta, että meillä on moinen "trendipallo"! Mutta täytyy kyllä sanoa, että siitä lähtee pehmeät löylyt tasaisesti joka suuntaan ja onhan se näyttävän näköinen!

Kyllä nyt kelpaa pitää saunailtoja!







Kuva: Harvia