tiistai 31. heinäkuuta 2012

Mustikkapiirakka

Ah, tuoreita mustikoita lähimetsästä - mikä voisi olla herkullisempaa! Inspiroiduin Ahmija -blogin mustikkapiirakkareseptistä tekemään oman muunnelmani. Aivan täysin "karppi" tämä resepti ei ole, sillä käytin siinä ruokokidesokeria (koska kaapissa ei juuri nyt sattunut olemaan Karppisokeria), mutta ei se mitään: minua kiehtoo ajatus saada vähähiilihydraattista leivontaa maailmankartalle esittelemällä reseptejä, joiden ainesosat löytyvät mistä tahansa ruokakaupasta. Tuon vaatimuksen tämä resepti siis täyttää. Varmaankin makeutuksen voisi korvata erytritolilla tai stevialla - tule ihmeessä kertomaan, jos kokeilet!

Äskettäisessä postauksessani kerroin mantelijauheesta, joka on tämän reseptin pohjana, vaikka se ei siis varsinaisesti ole "jauho". Tällaisissa piirakkapohjissa se kuitenkin toimii, varsinkin kun sekoitin mukaan psylliumia parantamaan rakennetta ja mantelirouhetta tuomaan kivaa suutuntumaa. Täyte on lähes täysin alkuperäisestä reseptistä, josta Ahmijaa lämpimästi kiitän! Häivähdys sitruunaa on kuin piste i:n päälle tässä herkussa.


Pohja:
1,5 dl mantelijauhetta
1 rkl psylliumia
0,5 dl mantelirouhetta
50 g voita
1 kananmuna
1 rkl luomuruokokidesokeria

Sekoita ainesosat keskenään sähkövatkaimella. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja esipaista 175 asteessa 7-10 minuuttia.

Täyte:
250 g raejuustoa
2 kananmunaa
1 tl psylliumia
0,5 dl luomuruokokidesokeria
1 luomusitruunan kuori
0,5 l tuoreita (tai pakaste-) mustikoita

Riko munien rakenne ja sekoita niiden joukkoon raejuusto, psyllium, sokeri ja sitruunankuori. Levitä seos esipaistetun pohjan päälle ja kaada lopuksi päälle mustikat.
Paista 200 asteessa 25-35 minuuttia. Seuraa paistumisprosessia, ja ota piirakka pois uunista tai pienennä lämpötilaa, jos reunat alkavat mustua.

Anna piirakan jäähtyä kunnolla. Tarjoa aidolla vaniljalla maustetun kermavaahdon kanssa.

Hyvin maistui vieraillemme! Rakenteen säilymisen kannalta tärkeää on antaa piirakan kunnolta jäähtyä ennen tarjoilua. Jos nyt malttaa ;)





maanantai 30. heinäkuuta 2012

Karppileivonnan perusteet: Mantelijauho/jauhe

Tällä kirjoituksella aloitan sarjan kirjoituksia, joissa on tarkoitus selventää vähähiilihydraattisen leivonnan perusteita. Kirjoitussarja liittyy osana Karppisiskojen ja Paakarin kanssa ylläpitämääni Karppileipurit -FB-sivuun, jossa kokoamme aiheeseen liittyviä reseptejä ja tietoa - tervetuloa tykkäämään :)
Olen aiemmin julkaissut karppileipomista käsittelevän artikkelin Fit Karppaaja -lehdessä, ja kaikki nyt julkaistavat tiedot perustuvat kirjoittamaani artikkeliin tai kirjoittamisen aikana hankkimiini tietoihin.


Ensimmäinen postaus käsittelee mantelijauhoja ja -jauhetta.

Jauhoa vai jauhetta?

Jauho- ja jauhe-nimikkeitä näkee käytettävän vähän ristiin rastiin. Ne tuntuvat myös hämmentävän kuluttajia varsinkin uudempien ja erikoisempien tuotteiden kohdalla. Yleispätevänä nyrkkisääntönä voi kuitenkin pitää, että jauheet toimivat leivonnaisissa lisänä, harvemmin pääraaka-aineena. Ne tuovat taikinaan jotain lisää, esimerkiksi sidosainetta, kohotetta, makua (vrt. esim. psylliumjauhe, leivinhauhe, kaakojauhe). Nimikin jo sanoo, että raaka-aine on vain jauhettu, kun taas puhuttaessa jauhoista, raaka-ainetta on voitu käsitellä enemmän: siitä on tehty hienojakoisempaa, siitä on poistettu jotain, raffinoitu jne.

Mantelijauhot - täysrasvainen ja vähärasvainen versio


Mantelijauho on manteleista jauhettua hienorakenteista jauhoa. Sitä löytyy sekä täysrasvaisena että vähempirasvaisena versiona.  Täysrasvaisessa versiossa on enemmän rasvaa ja se sitoo vähemmän nestettä itseensä. Jotta siitä saisi taikinamaisen,  tarvitsee se kaverikseen esim. psylliumia tuomaan rakennetta taikinaan. Vähärasvaisempi mantelijauho sen sijaan sitoo kuitupitoisuutensa vuoksi hyvin nestettä ja toimii monen karppitaikinan  perusaineena.

Hiilihydraatteja on molemmissa kuutisen grammaa 100 grammaa kohden.

Vähärasvaisen mantelijauhon energiasisältö/100g (Ölmühle Solling):
Energiaa 341 kcal
Proteiinia 36,8 g
Hiilihydraattia 7,2 g
Kuitua 29,6 g
Rasvaa 12,9 g

Täysrasvaisen mantelijauhon energiasisältö/100g (keskimäärin, lähde kookosravinto.fi)
Energiaa 610 kcal
Proteiinia 19 g
Rasvaa 54 g
Kuitua 13,5 g


Pussilliset täysrasvaista ja vähärasvaista mantelijauhoa (lähde: kookosravinto.fi)



Mantelijauhe


Kaupan leivontahyllystä löytyvä mantelijauhe on jauhettu kuorimattomista manteleista ja on huomattavasti karkeampaa kuin jauho. Jauheesta ei ole poistettu rasvaa, joten se ei sido nestettä itseensä eikä siten sovellu kovin hyvin yksinään taikinan pohjaksi.

Mantelijauheen ravintosisältö /100g (Pirkka):
Energiaa 600 kcal
Proteiinia 21 g
Hiilihydraatteja 6,6 g
Rasvaa 54,0 g
Kuitua 7 g


Mihin käytetään


Mantelijauho ja -jauhe tuovat leivonnaiseen hienostunutta makua ja sopivat erinomaisesti muun muassa muffineihin ja pikkuleipiin. Kuorimattomista manteleista tehdyssä jauhossa ja mantelijauheessa on hieman voimakkaampi maku kuin kuorituista manteleista tehdyssä. Mantelijauhoa ja -jauhetta voi jauhaa itsekin kokonaisista manteleista yleiskoneessa tai mantelimyllyssä.

Mistä saa

Mantelijauhetta saa tavallisesta ruokakaupasta leivontahyllyltä. Esimerkiksi Sallinen valmistaa mantelijauhetta ja sitä saa pikkupussien lisäksi myös edullisemmin 800g pussissa.

Mantelijauhoja myyvät luontaistuotekaupat (esim. Life) ja nettikaupat (esim. kookosravinto.fi).  Oma pussini on Ölm ühle Solling -merkkinen kilon pussi ja on maksanut 13.90 euroa.



sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Stairway to H(e)aven eli yksi miniloma Helsingissä

Tänä viikonloppuna meillä oli kerrankin yhteistä aikaa miehen kanssa, kokonainen vuorokausi!  Ja kuinka ollakaan, puolen tunnin matkalla Helsinkiin saimme jo riidan aikaiseksi. Kun minusta hän olisi voinut valmistautua vähän paremmin. Sentään 5-vuotishääpäiväkin hiljattain ollut ja minä olin järkännyt tämänkin reissun aina hotellivarauksesta lastenvahtiin. Niin että olisi hän voinut edes partansa ajaa. Ja paljon muutakin.

Ei alkanut kovin positiivisesti eikä romanttisesti siis tämä kauan odotettu tapaus. Tyhmää, niin tyhmää käyttää harvinaista yhteistä aikaa näin typerään riitelyyn!

Juuri tuollaisessa tilanteessa laitetaan positiivinen ajattelu koetukselle. Tiedän, että ilmapiirin koheneminen on minusta kiinni. En voi odottaa, että toinen tekisi oman osansa, jos en itse ensin koeta keksiä edes jonkun vähän paremman ajatuksen kuin kiukku ja syyttely. Mutta se on vaikeaa, niin vaikeaa.

Mietin siinä, mikä minua oikein harmitti. Mieshän on kaikin tavoin kelpo: tekee kotitöitä, on sitoutunut perheeseen, arki sujuu loistavasti ja meillä menee muutenkin tosi hyvin. No kun minua ei oltu nyt huomioitu siten kuin olisin mielestäni ansainnut. Tai miten olisin halunnut.

Sen verran olen lukenut ja kokenut vetovoiman lakia, että tiesin silläkin hetkellä, että jos jään märehtimään sitä, mitä minulla ei ole, saisin sitä lisää ja huono fiilis vain voimistuisi. Jos sen sijaan koettaisin keskittyä siihen hyvään, mitä meillä on,  tilanne saattaisi parantua. Ja päätin kokeilla. Aloin muistella niitä kivoja huomionosoituksia, joita olin mieheltä yhteisen matkamme varrella saanut. Tämän jälkeen haastoin miehen leikkiin, jossa kerroimme  vuorotellen toisillemme yhden asian, josta pidämme toisissamme. Ja aloitin itse.

Ja kas, tunnelmahan alkoi vähitellen kohota. Ei se toki hetkessä kohonnut taivaisiin, mutta vähitellen muuttui paremmaksi ja paremmaksi. Ja saimme oikein mukavan vuorokauden Helsingin sykkeessä, meidän tavallamme. Ja minua myös huomioitiin.

Hotelli Haven on kuin tehty tällaiseen minilomaan. Ilon vuosi suosittelee lämpimästi, ja katuu vain yhtä asiaa: että mukaan ei tullut kameraa ja kirjoitusvälineitä, joilla olisi saanut tunnelmat ikuistettua paikan päällä. En vissiin ole vieläkään aivan täysin sisäistänyt olevani kirjoittaja, joka tietysti on aina valmiina.  Alla olevat kuvat on otettu iPadin kameralla.

Haven tarjoaa kodinomaisuutta mutta ihanasti myös vähän luksusta.

Näkymä huoneemme ikkunasta.

Sunnuntaiaamuna tuijottelin ikkunasta merelle ja iPadista soi Chris Rean Heaven. "I'm happy, oh you bet I am...".


lauantai 28. heinäkuuta 2012

Kesän parhaat letut ja hillosuositus

Karppisiskojen blogista löysin aivan mahtavan lettuohjeen. Olemme tehneet tällä ohjeella lettuja monet kerrat tänä kesänä, myös muurikalla. Ne ovat aina sekä isojen että pienten mieleen.

Olen saanut palautetta resepteistäni, että ihan kiva, mutta ne sisältävät liikaa "outoja aineita" joita ei saa ruokakaupasta, mikä ei ole kokeilun kannalta kovin rohkaisevaa. Aionkin piakkoin julkaista sivuillani koosteen, jossa "outoja aineita" hieman esitellään, ja kerrotaan mistä niitä saa.

Joka tapauksessa tässäpä reseptissä on vain ainesosia, joita saa aivan tavallisesta kaupasta. Psylliumjauhetta löytyy gluteenittomien tarvikkeiden hyllyltä ja sitä on ainakin kahta eri merkkiäkin. Psylliumjauheesta tehdyt letut toimivat erinomaisesti, eikä maussa huomaa mitään "outoa".  Psylliumhan onkin lähes mautonta.

Tässä ohje, itse teen useimmiten kaksinkertaisena koska tekevät aina kauppansa!


2 munaa
2 dl maitoa
2 dl kermaa
2 rkl psylliumjauhetta
suolaa
20 g voita
Sekoita ainekset voisulaa lukuun ottamatta. Anna turvota vartin verran. Sulata voi ja sekoittele se taikinan joukkoon. Paista voissa, hieman "totuttua" miedommassa lämpötilassa.
Tein kerran tästä myös muunnoksen, jossa lisäsin joukkoon suikaloitua tuoretta pinaattia pari kourallista. Toimii!



Letut voi tarjoilla tuoreiden marjojen ja kermavaahdon kera. Tietysti lettujen pinnalle voi halutessaan ripotella sokeria. Itse löysin kuitenkin niinikään ruokakaupasta oheisen aarteen:


Makeutukseen ei ole käytetty lainkaan sokeria, vaan kaikki maku tulee luomumarjoista ja omenamehusta. Hiilihydraatteja toki hillossa on n. 38g/100g, mutta itse ihastuin sokerittomuuteen ja luomuun, sekä mahtavaan makuun. Saatavilla on ainakin vadelma- mansikka- ja metsämarjaversiota hillosta ja hinta on n. 4-5 euroa/purkki.

Kokeilepa huvikses :) Hyvää viikonloppua!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Metsäkellintää

Viimeisessä Kotilääkäri-lehdessä oli metsäaiheinen artikkeli, jossa kehoitetttiin ihmisiä menemään metsään ja kokemaan sen rauhoittava ja mieltä hoitavan vaikutus. Virve Järvisen artikkelin voi lukea täältä.
"Luonto antaa ihmiselle perspektiiviä. Metsänkävijällä omat arvot ja tarpeet saattavat selkiytyä. Luonnossa syntyvä kokemus voi olla meditatiivinen, luova psyykkinen olotila, joka synnyttää uusia näkökulmia ja uutta toimintaa. Aistit avoinna tehty metsäretki on metsän hyötykäyttöä parhaimmillaan."
Niinpä. Facebookista löytyy jopa ryhmä nimeltään "Metsäkellijät - Forest lollers" . Ehkä olemme me suomalaisetkin sen verran vieraantuneet jo metsäläismenneisyydestämme, että on tarpeen itse kunkin muistutella mieliin sitä rauhan tunnetta, jonka metsässä oleskelu tuo.

Itse olen kotoisin Pohjois-Suomesta ja perheellämme oli tapana käydä paljon metsässä mm. marjastamassa ja retkeilemässä kaikkina vuodenaikoina. Jossain vaiheessa itse vähän vieraannuin tästä tavasta, mutta aikuisiällä olen jälleen alkanut arvostaa ja kaivata metsässä oleskelua.

Oleskelimme loman aikana toki muutenkin metsässä päiväkausia mökkeillen, mutta mainitun artikkelin innoittamina teimme äitini ja pikkutyttöjeni kanssa oikein "metsäkellintäretken" mökkimme lähikulmille. Ja koitimme noudattaa lehdessä olleita ohjeita! Saa nauraa!

"Keskity ympäristöön, unohda muut mukanaolijat ja mahdolliset retkeen kohdistuvat odotukset."

No todellakin!



"Anna katseen viedä ja jalkojen seurata paikkaan, joka miellyttää sinua. Kiipeä kiehtovalle kivelle ja katsele kaunista kasvia. Kuuntele puron solinaa ja anna veden soljua sormiesi välitse. Tutki kohdettasi rauhassa."


Tutkin, tutkin!


Tunne ja tunnustele, kuinka hyvältä juuri nyt ja tässä sinusta tuntuu. Keskity kohteeseesi ja anna hyvän olon tunteen vahvistua. Anna kokemuksen painua mieleesi.


Helppoa! Tämänhän osaa lapsikin!

Ilon vuosi lämpimästi suosittelee metsäkellinnän kokeilua kaikille!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kesän ylitsepursuava kauneus


Väliraportti Suomen kesästä:

Tänä vuonna kukkien väriloisto näyttää kirkkaammalta kuin muistinkaan. Mutta valkoisetkin kukat puhuttelevat herkän puhtaalla vienoudellaan.
Myös tuoksut suorastaan tulvivat kaikkialta ja hyvin erottuvat joukosta muunmuassa vanamon hunajaisen makea, syreenin raikkaan vehreä ja ruusun klassinen, ikuinen ja pään huumaava tuoksu.
Aurinkoisena ja tyynenä päivänä zeniläinen rauha valtaa mielen järvimaisemaa katsellessa.
Kun sataa, ilma raikastuu ja tulee vihreämmäksi, ja sateen jälkeen pääsee ihastelemaan kasveihin ripustautuneita sadepisaroita.

Tänään tein kukkaseppeleen apiloista. Se näytti ja tuoksui kauniilta tyttöni kutreilla.

Ja tämä raportti sisältää vain näkö- ja hajuhavaintoja. Mitä kaikkea ihanaa vielä löytyykään kun laajennamme aistimuksiamme kuulo- tunto- ja makuaisteihin!

Kun ajattelee, näkee ja haistaa kauniita asioita, niitä suorastaan alkaa tulvia joka suunnalta. Yksi fb-ystäväni laittoi minulle tällaisen linkin, jonka takaa todellakin löytyy oivaltavaa, luovaa ja uskomattoman huimaavaa kauneutta:

http://vivas.fi/48-esimerkkia-luovasta-katutaiteesta-nama-ovat-paatahuimaavia/

Kauneuden täyttämää kesää sinulle!

Miten niin pieni kuin vanamo voi olla niin kaunis ja tuoksua niin ihanalle?


Sain tänään tietää osaavani tehdä kukkaseppeleen apiloista.

Juhannusruusut kukkivat näillä leveysasteilla yleensä vasta juhannuksen jälkeen - ei haittaa minua :)

Seesteisyys ja "sen vastavoima" :-D


lauantai 7. heinäkuuta 2012

In the end

Viimeiset jäähyväiset ystävälleni tässä elämässä on nyt jätetty. Hautajaiset olivat surulliset, mutta samalla todella kauniit. Ihan ystäväni näköiset. Olen varma, että hän oli läsnä siellä, tuulen huminassa, auringon säteissä, ystävien ja läheisten sydämissä. Kaikki hänen kanssaan vietetty aika ja hienot hetket olivat siinä. Ilma oli tulvillaan rakkautta.

Hautajaiset ovat tärkeä rituaali, sillä niissä konkretisoituu se tosiasia, että yksi on poissa joukostamme. On tärkeää saada itkeä yhdessä, mutta myös muistella hyviä hetkiä. Elämä jatkuu meillä, jotka jäämme.

Pappi sanoi jotenkin tähän tapaan: voihan olla niin, että hänen elämänsä oli 43-vuotiaana niin täysi, että siihen ei moni muu yllä vaikka eläisi 90-vuotiaaksi. Hän oli suurenmoinen, lahjakas ja antoi monin tavoin paljon valoa ympärilleen. Ehkä kaikella tällä on jokin suurempi tarkoitus, vaikka nyt onkin päällimmäisenä vain surun ja epäreiluuden tunne siitä, että niin ihana persoona on otettu pois meiltä. Ihminen, jolla olisi ollut vielä paljon annettavaa monelle.

Olen niin iloinen, että sain olla mukana hänen viimeisissä viikoissaan ja mukana saattamassa häntä viimeiselle matkalle eilen. Olen kiitollinen, että ylipäänsä sain elää hänen kanssaan hetken samanaikaisesti täällä maailmassa. Ainoa, mitä kadun on se, etten hänen eläessään viettänyt enemmän aikaa tämän ihmeellisen olennon kanssa, mistä seuraakin ajatus: kenen muun kanssa haluaisin viettää enemmän aikaa? Onko joku suurenmoinen ihminen jotenkin vain jäänyt pois elämästäni? Voinko tehdä asialle jotain?Voisinko saada lisää hetkiä jonkun todella tärkeän kanssa, ennen kuin on liian myöhäistä?


Heti tulee mieleen pari, jolle voisin soittaa. Tuleeko sinulle? Elämän pituuteen emme voi loppupeleissä juurikaan vaikuttaa, niin kuin on nyt nähty. Siihen miten ja kenen kanssa puolestaan voimme.

Näihin tunnelmiin, Ilon vuosi vetäytyy parin viikon kesätauolle. Ilon hetkeen varmaankin tulee muutamia postauksia sinä aikana.  Yksi, täysin erilainen tunnelmaltaan, siellä julkaistiinkin juuri eilen. Toivon kaikille lukijoilleni oikein ihanaa kesää, sellaista mitä eletään täysillä ja rakkaiden ihmisten kanssa!


“And in the end, it’s not the years in your life that count. It’s the life in your years.” Abraham Lincoln



Kuva: Nina Dahl, rajaus omani. Otettu hääpäivänäni 7.7.2007, eli tasan viisi vuotta sitten.







sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Minna-mansikka


Muutama vuosi sitten, kun olimme perustamassa pihaamme, ystäväni Minna toi meille mansikantaimen omalta pihaltaan. Se oli vain yksi ainoa rönsy muovipussissa. "Sen pitäisi olla tosi hyvä kasvamaan olosuhteista riippumatta", hän sanoi.

Kaikenlaista yritystä ja viritystä on pihallamme nähty. Monet niistä ovat jääneet hyviksi yrityksiksi: kaikki omenapuuntaimet on pupu purrut ja ne eksoottisimmat monivuotiset kukat ovat vain hävinneet jonnekin.  Mutta mainittu mansikantaimen on osoittautunut niin sitkeäksi, ettei mitään rajaa. Se on kasvanut jopa kivikossa ja levittänyt rönsyjään nurmikolle. Emme me sitä mitenkään erityisesti edes ole hoitaneet, se vain on kasvanut, olosuhteista riippumatta, aivan kuten Minna sanoi. Makeita mansikoita on syöty joka kesä. Viime kesänä teimme "mansikkaremontin" ja perustimme vähän oikeamman mansikkamaan, jotta saisimme sitä pidettyä vähän paremmin aisoissa.

Tämän vuoden ensimmäiset mansikat ovat juuri kypsyneet.  Tosin hän, jolta se ensimmäinen taimi aikanaan saatiin, poistui keskuudestamme ennen mansikoiden kypsymistä. Ehdin kuitenkin vielä kertoa tämän tarinan hänelle käydessäni hänen luonaan viimeisen kerran,  ja hän hymyili sille. Hän tiesi, että muistaisin hänet aina koittaessani hillitä rönsyilyä ja syödessäni Minna-mansikoita.

<3 RIP Minna <3