sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Minna-mansikka


Muutama vuosi sitten, kun olimme perustamassa pihaamme, ystäväni Minna toi meille mansikantaimen omalta pihaltaan. Se oli vain yksi ainoa rönsy muovipussissa. "Sen pitäisi olla tosi hyvä kasvamaan olosuhteista riippumatta", hän sanoi.

Kaikenlaista yritystä ja viritystä on pihallamme nähty. Monet niistä ovat jääneet hyviksi yrityksiksi: kaikki omenapuuntaimet on pupu purrut ja ne eksoottisimmat monivuotiset kukat ovat vain hävinneet jonnekin.  Mutta mainittu mansikantaimen on osoittautunut niin sitkeäksi, ettei mitään rajaa. Se on kasvanut jopa kivikossa ja levittänyt rönsyjään nurmikolle. Emme me sitä mitenkään erityisesti edes ole hoitaneet, se vain on kasvanut, olosuhteista riippumatta, aivan kuten Minna sanoi. Makeita mansikoita on syöty joka kesä. Viime kesänä teimme "mansikkaremontin" ja perustimme vähän oikeamman mansikkamaan, jotta saisimme sitä pidettyä vähän paremmin aisoissa.

Tämän vuoden ensimmäiset mansikat ovat juuri kypsyneet.  Tosin hän, jolta se ensimmäinen taimi aikanaan saatiin, poistui keskuudestamme ennen mansikoiden kypsymistä. Ehdin kuitenkin vielä kertoa tämän tarinan hänelle käydessäni hänen luonaan viimeisen kerran,  ja hän hymyili sille. Hän tiesi, että muistaisin hänet aina koittaessani hillitä rönsyilyä ja syödessäni Minna-mansikoita.

<3 RIP Minna <3




7 kommenttia:

  1. Kaunis tarina <3 Ja kauniit mansikat.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi, Sagu, ja kiitos että olet tullut lukijakseni :)

    VastaaPoista
  3. Voi miehän kyynellyin.
    Tuli mieleen: Minna mansikka - taistelija.
    Harmi, että sairaus voitti ystäväsi. Osanottoni.
    Itse muistan vuosi sitten menehtyneen isäni männyn tuoksusta :)
    Onneksi meille jää hyviä muistoja rakkaista läheisimmistämme oli se muiston herättävä asia mikä vain <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan ja pysyvän muiston olet saanut ystävästäsi.

    Juuri yksi ystäväni kertoi, miten oli käynyt Karjalassa ja poimi mukaansa jo pois menneen mummonsa pihalta omenapuun oksia omalle pihamaalleen. Ja että ehkä saisi syödä ensi kesänä jo omenia, joita mummokin pienenä.

    VastaaPoista
  5. Voi että, tämä kirjoitus oli niin koskettava ♥ Otan osaa ystäväsi poismenon johdosta! :-( Olet onnekas, kun sait olla ystäväsi rinnalla siellä saattohoidossa. Se varmasti merkitsi paljon hänelle, ja myös sinulle.

    Hyviä hetkiä Minna-mansikoiden parissa! Voimia ja valoa ♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille paljon kommenteista ja myötäelämisestä <3

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)