sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Stairway to H(e)aven eli yksi miniloma Helsingissä

Tänä viikonloppuna meillä oli kerrankin yhteistä aikaa miehen kanssa, kokonainen vuorokausi!  Ja kuinka ollakaan, puolen tunnin matkalla Helsinkiin saimme jo riidan aikaiseksi. Kun minusta hän olisi voinut valmistautua vähän paremmin. Sentään 5-vuotishääpäiväkin hiljattain ollut ja minä olin järkännyt tämänkin reissun aina hotellivarauksesta lastenvahtiin. Niin että olisi hän voinut edes partansa ajaa. Ja paljon muutakin.

Ei alkanut kovin positiivisesti eikä romanttisesti siis tämä kauan odotettu tapaus. Tyhmää, niin tyhmää käyttää harvinaista yhteistä aikaa näin typerään riitelyyn!

Juuri tuollaisessa tilanteessa laitetaan positiivinen ajattelu koetukselle. Tiedän, että ilmapiirin koheneminen on minusta kiinni. En voi odottaa, että toinen tekisi oman osansa, jos en itse ensin koeta keksiä edes jonkun vähän paremman ajatuksen kuin kiukku ja syyttely. Mutta se on vaikeaa, niin vaikeaa.

Mietin siinä, mikä minua oikein harmitti. Mieshän on kaikin tavoin kelpo: tekee kotitöitä, on sitoutunut perheeseen, arki sujuu loistavasti ja meillä menee muutenkin tosi hyvin. No kun minua ei oltu nyt huomioitu siten kuin olisin mielestäni ansainnut. Tai miten olisin halunnut.

Sen verran olen lukenut ja kokenut vetovoiman lakia, että tiesin silläkin hetkellä, että jos jään märehtimään sitä, mitä minulla ei ole, saisin sitä lisää ja huono fiilis vain voimistuisi. Jos sen sijaan koettaisin keskittyä siihen hyvään, mitä meillä on,  tilanne saattaisi parantua. Ja päätin kokeilla. Aloin muistella niitä kivoja huomionosoituksia, joita olin mieheltä yhteisen matkamme varrella saanut. Tämän jälkeen haastoin miehen leikkiin, jossa kerroimme  vuorotellen toisillemme yhden asian, josta pidämme toisissamme. Ja aloitin itse.

Ja kas, tunnelmahan alkoi vähitellen kohota. Ei se toki hetkessä kohonnut taivaisiin, mutta vähitellen muuttui paremmaksi ja paremmaksi. Ja saimme oikein mukavan vuorokauden Helsingin sykkeessä, meidän tavallamme. Ja minua myös huomioitiin.

Hotelli Haven on kuin tehty tällaiseen minilomaan. Ilon vuosi suosittelee lämpimästi, ja katuu vain yhtä asiaa: että mukaan ei tullut kameraa ja kirjoitusvälineitä, joilla olisi saanut tunnelmat ikuistettua paikan päällä. En vissiin ole vieläkään aivan täysin sisäistänyt olevani kirjoittaja, joka tietysti on aina valmiina.  Alla olevat kuvat on otettu iPadin kameralla.

Haven tarjoaa kodinomaisuutta mutta ihanasti myös vähän luksusta.

Näkymä huoneemme ikkunasta.

Sunnuntaiaamuna tuijottelin ikkunasta merelle ja iPadista soi Chris Rean Heaven. "I'm happy, oh you bet I am...".


4 kommenttia:

  1. Tarinassani on jotakin niin kovin tuttua ja inhimillistä, been there done that ;) Onneksi olemme lukeneet vetovoiman laista ja voimme tehdä korjausliikkeitä matkan varrella ja kääntää kelkan sinne valoisemmalle kadun puolelle. ;)

    Teillä oli varmasti ihana viikonloppu josta voi ammentaa virtaa ja iloa pitkälle syksyyn!

    Ilon kautta uuteen viikkoon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa :) Ajattelinkin että aihe on varmaan tuttu monelle :-D Vetovoiman laki oikeasti toimii - sen huomaa varsinkin silloin, kun tietoisesti päättää tehdä toisin ja tekee!
      Oli hieno viikonloppu!
      Valoa ja iloa sinullekin - pus!

      Poista
  2. Haha, tunnistinpa minäkin itseni :) Liian usein kyllä kehitän riidanpoikasia jostakin olemattomasta, niin kuin nyt vaikka parrasta ja sen ajamattomuudesta, vaikka tyyppi on parasta ikinä. Kiitos siis muistutuksesta, täytyypä ensi kerralla vähän miettiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia: onneksi ne parhaat tyypit ovat myös yllättävän armollisia :) Antavat anteeksi sen, että ihan AINA emme muista ajatella ennen kuin sanomme ne riitaisat sanat, ja saamme vielä uuden mahdollisuuden :-D

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)