tiistai 9. lokakuuta 2012

Miltä se nyt tuntuu hypätä?

Noin viikko on kulunut siitä, kun tein tärkeän päätöksen ja irtisanoutumiseni tuli voimaan. Hyppy tuntemattomaan oli tehty.

Miltä se sitten tuntuu?

Ensinnäkin olen yllättynyt päätökseni saamasta positiivisesta palautteesta. Kukaan ei ole sanonut suoraan "ettäs kehtaat hullu nainen", vaan ainoastaan olen saanut onnitteluja rohkeudesta.  Toki tunteet ovat pinnassa lähipiirissä, varsinkin työpaikalla. Mutta moni on tullut myös avautumaan omasta tilanteestaan eri tavalla kuin ennen. Avoimuus lisää avoimuutta. Niin se on.

Päällimmäinen tunne on kyllä vapaus ja keveys. Saan nyt oikeasti uuden mahdollisuuden miettiä mikä minusta tulee. Kuka ja millainen haluan olla? Minun ei tarvi miellyttää tällä hetkellä työnantajaani eikä yrittää olla jotain mitä en ole. Ei tarvi teeskennellä olevansa kiinnostunut jostain mistä ei oikeasti ole. Ei tarvitse pidätellä itkua tuotekoulutuksissa, joissa kaikki muut ovat super-innostuneita, paitsi minä. Ei tarvi yrittää väkisin kuulua johonkin, mihin ei tunne kuuluvansa. Sitä vastoin voin vapaasti unelmoida, luoda itseni uudestaan. Voin miettiä mistä asioista innostun, mikä on oikeasti se minun juttuni. Ihmiset, luovuus, vaikuttaminen. Oman arvomaailmani esille tuonti kaikessa mitä teen. Ilo, onnellisuus, innostus. Siitä olen tehty - ja nyt vain haen muotoa sille, mitä alan tehdä.


Yllä oleva lause kuvaa mielestäni hyvin oman tilanteeni vapautta, mutta myös vastuuta. Minä - ja vain minä - päätän, mikä minusta tulee.

Olen käynyt, totta kai, monia hyviä keskusteluja eri ihmisten kanssa ja saanut hyvää sparrausta ja neuvoja tilanteeseeni. Olen kiitollinen kaikista niistä, sillä ne auttavat hahmottamaan tilannetta ja mahdollisuuksia.  Kuitenkin loppupeleissä on niin, että minä päätän, mitä teen. Kukaan näistä ihanista ihmisistä ei päätä puolestani, ei kanna vastuuta. Eivätkä he välttämättä edes seiso rinnallani enää sitten, kun alkaa tapahtua. Ajattelen jotenkin niin, että kaikilla kohtaamillani henkilöillä on oma tarkoituksensa minulle, ja se on arvokas, oli se sitten lyhyt- tai pidempikestoista. Ehkä tarvitsin sitä yhtä puhelinkeskustelua rohkaisuksi juuri H-hetkellä. Ehkä se yksi lounastapaaminen antoi tietoisuuteeni potentiaalisen uuden työnantajan nimen. Ja vaikka noista kohtaamisista ei jatkossa olisikaan enää sen enempää "hyötyä", ne ovat tehneet tehtävänsä ja vieneet minua eteen päin. Vaikka nämä ihmiset katoaisivatkin saman tien, olen heille kiitollinen.

Tietysti ne, jotka seisovat rinnallani, ovat kaikkein tärkeimmät. Perhe ja lähimmät ystävät. Mieheni, joka tavallaan on hyppäämässä kanssani ja sopeuttaa omaa elämäänsä uuteen tilanteeseen. Olen kuullut monen elämänmuutksen tyssäävän siihen, ettei toinen puolisko tue riittävästi tai pelkää esimerkiksi taloudellisia seurauksia. Se on surullista, mutta inhimillistä. Tiedän, etten itsekään olisi uskaltanut tehdä tätä ratkaisua ilman mieheni tukea ja rakkautta - ja olen syvästi kiitollinen hänelle siitä!

Tärkeä viesti Buzioksen rantakalliossa: "Amar"=rakastaa


Tärkein minua ohjaava voima tällä hetkellä onkin rakkaus. Tiedän, että kun näen haluamani työn tai mahdollisuuden, rakastan sitä. En halua enää koskaan tehdä mitään, mitä en rakasta, tai mikä ei johtaisi minua rakkauteni kohteen lähelle. Jos ympärilleni ilmaantuu ihmisiä  tai asioita, joita en rakasta tai jotka eivät rakasta minua, kävelen pois. Sitä vastoin seuraan sinne ja niiden ihmisten luo, mistä saan iloa ja lisää rakkautta.

En ole koskaan ennen luottanut yhtä paljon tunteisiini, kuin luotan nyt. Kuuntelen sydäntäni. Sillä: miksi ihmeessä sydän ohjaisi minua harhaan? Sehän on ytimeni, kaikkeni. Olen alkanut kuulla ja kuunnella sydämeni ääntä. Mitä enemmän siihen luotan, sitä enemmän se minulle kertoo.

Tulihan syvällistä. Seuraavalla kerralla sitten kenties enemmän käytännön asioita. Ne ovatkin sitten kokonaan toinen stoori! Mutta kun on nyt tunteilu aloitettu, niin sanonpa vielä tämän:

Kiitos Sinulle, että luet blogiani ja seuraat tarinaani. Kokoan nyt ympärilleni niitä, joita voin rakastaa, ja tarvin siihen juuri Sinua. Olit sitten lyhytaikainen kontakti tai pidempiaikainen rinnalla kulkija, arvostan Sinua todella paljon!



21 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksestasi. Minunkin pitää tehdä tänä vuonna isoja ratkaisuja ja tosi ihana lukea myös muiden ajatuksia elämästä ja tulevaisuudesta. :) (Ilmoittelen tässä myös itseni uudeksi lukijaksesi) Tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mömmeli kommentistasi ja ihanaa, että olet tullut lukijakseni :) Onnea omaankin ratkaisuusi!

      Poista
  2. Mä todella kannatan tuollaisia hyppyjä, enkä vähiten sen vuoksi, että olen itse tehnyt aikanaan saman.
    Ilman sitä hyppyä, mun elämä ei olisi tällaista kuin nyt. Olen satavarma, että kaikki kääntyi odotettua paremmaksi.
    Ilman irtisanoutumista en olisi huomannut kuinka vaikeaa on löytää uutta työtä. Ilman sitä en olisi saanut vauvakuumetta ja kaikesta pelosta huolimatta päätynyt hankkimaan vauvaa. (vielä yhtä) Ilman vauvaa en olisi todennäköiseti hankkiutunut nykyiseen työhöni kriisiperhehoitajana :)
    Ja ilman tätä en olisi niin oikeassa paikassa kuin olen.

    Kiva muuten tavata sut oikeassa elämässä pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P: Ihmeelliset ovat elämän tiet, kuten tarinasi osoittaa. Se jännä juttu on, että oikeasti hyppyhetkellä ei voi tietää, mitä tuleman pitää. On vain uskottava ja luotettava siihen, mitä ei vielä voi nähdä. Se tuntuu huisilta!
      Kyllä, itsekin odotan innolla tapaamistasi :)

      Poista
  3. Iloitsen rohkeudestasi! Elämä on hyvä ja se kantaa, eikä ole mahdollista olla onnellinen jos toimii vastoin sydäntään ja sitä, minkä tuntee oikeaksi. Luopuessaan tulee tilaa uusille asioille ja irtipäästäessään otetaan vastaan. odotan jännityksellä mitkä ovet aukeavat sinulle lähiaikoina. Sillä aivan varmasti ne aukeavat. Ja ellei ovi, niin sitten ikkuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fredrika viisaista sanoistasi. Minuakin jännittää! Ovi tai ikkuna, olen varma että kun sen näen, tiedän että siinä se on!

      Poista
  4. Mucha suerte, Katja! Me parece bien lo que has hecho y estás haciendo. Yo hice algo parecido al mudarme a Suecia en 2005, sin tener ni piso ni trabajo... Pero pronto todo se solucionó y fue lo mejor que pude hacer. Seguiré leyendo :) Besos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gracias, Belinda! Tu también lo has hecho y has acabado muy bien. Si lo pienso bien, no conozco a nadie quien haya hecho algo parecido y quien haya sido infeliz dentro de seis meses. Raro, verdad? Gracias por leer y comentar. Un beso, moza ;)!

      Poista
  5. Onnea uudelle elämällesi ja kiitokset ajatustesi jakamisesta! Seuraan vaiheitasi suurella mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Mirka! Nyt on tullut vähän uusia sävyjä taas blogillekin ;) Kiitos että seuraat ja osallistut tarinaani <3

      Poista
  6. Hyvin tunteikas kirjoitus, Katja. Jännittävää seurata vaiheitasi tässä elämänmuutoksessa. Kuvailemasi tunteet ovat pelkästään positiivisia, olet varmasti menossa oikeaan suuntaan. Täältä saat vertaistukea, korvan ja olkapään, mikäli siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit ja tarjous otetaan enemmän kuin mielihyvin vastaan! Vaikka tiedän tämän olleen oikea ratkaisu, uskon että edessä on vielä monia, värikkäitä vaiheita ja olkapääkin voi olla vielä todella tarpeen <3

      Poista
  7. Hieno kirjoitus hienosta hypystä :)
    Mä olen miettinyt yhtä toisenlaista hyppyä, mutta tuntuu, että on liikaa epävarmuustekijöitä. Jos en hyppää - huono juttu. Jos hyppään - toisella tavalla huono juttu. Intuitio hoi..!!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Intuitio, sydän, miksi ikinä sitä kutsutkaan tietää kyllä oikean vastauksen kaikkeen, uskon niin. Joskus sen kuuntelu on vain yllättävän vaikeaa. Selvästikin analysoit järjelläsi eri vaihtoehtoja mikä on hyvä asia, siksihän meillä on järki. Mutta jossain kohtaa, uskon näin, sinullakin järki kohtaa tunteen ja silloin tiedät mikä on parasta. Sinulle. <3

      Poista
  8. Oi, kuin omaa tekstiäni lukisin. Niin samat mietteet ja tunnelmat. Kyynelet nousivat silmiini. Itse hyppäsin kesän alussa. Suuntani on parissa kuukaudessa selkeytynyt ja uusia ituja versoo jo.

    Onnea matkalla uuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaima: onnea matkaan sinullekin! En tunne ketään, joka olisi tehnyt vastaavan hypyn ja katunut sitä puolen vuoden kuluttua :) Mukavaa, että tekstini kosketti. Kiitos palautteesta.

      Poista
    2. Kiitos. Kyllä me paikkamme vielä löydämme.

      Poista
  9. Ihanasti kirjoitit luopumisesta ja uuden mahdollisuuden etsimisestä ja löytämisestä! Sydäntään pitää ihan oikeasti kuunnella, sillä uskon vakaasti, että sitä kautta ei voi joutua harhaan polultaan. Itsellä on ollut samanlaisia ajatuksia lähellä olevista ihmisistä. Kannattaa erkaantua sellaisista ihmisistä, joiden lähellä tulee itsellä huono olo.
    Ihan hurjasti tsemppiä ja virtaa tulevaan, vaikka uskon kyllä muutenkin, että sitä Sinulla kyllä riittää.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)