perjantai 30. marraskuuta 2012

Tiedolla, taidolla, intuitiolla




Yrittäjyydessä on pohjimmiltaan kyse vastuun ottamisesta omasta elämästään ja tulevaisuudestaan.

Paitsi että olen yrittäjänä vastuussa liiketoiminnastani, kaikesta siinä, aina vessapaperista taselaskelmaan, olen myös vastuussa siitä, miten järjestelen mm. eläke- ja vakuutusasiat, omat tavoitteeni ja vaikkapa ajankäyttöni. Työntekijänä voin aina napista ja syyttää systeemiä tai työnantajaa, yrittäjänä voin ainoastaan katsoa peiliin. Ennen kaikkea tämähän on suuri vapaus, mutta tarkoittaa myös että asioita on ihan oikeasti ajateltava ja tehtävä niistä tärkeitä päätöksiä.

Esimerkiksi se, minkä vuositulon mukaan päätän maksaa omaa yrittäjän työeläkettäni (yel) vaikuttaa paitsi tulevan eläkkeeni määrään, myös päivärahani suuruuteen, jos esimerkiksi sairastun tai jään äitiyslomalle. Toisaalta voin valita maksaa vähemmän yeliä, mutta varmistaa toimeentulon edellä mainituissa tilanteissa hankkimalla vapaaehtoisia vakuutuksia. Mutta kaikki on omissa käsissä!

Tulevaisuutta kun ei voi ennustaa, niin päätökset on tehtävä kulloisenkin hetken parhaan tiedon ja tuntuman pohjalta. Taidontie Oy:n yrittäjäkurssilla olen nyt saamassa tietoja siitä, mitä kaikkea onkaan huomioitava.

Mutta lopulta päätän itse. Aina tietenkin riittää jälkipuhujia "mitäs minä sanoin" -tyyppisesti. Itselle on tullut kurssin aikana selväksi, että jonkun toisen yrittäjän jollain hetkellä tekemiä päätöksiä on paha mennä arvostelemaan. Ei se todellakaan aina niin helppoa ole, kun täytyisi tietää kaikesta kaikki ja omata vielä ennustajan lahjat! Tietenkin voin aina päättää myös olla palkkatyössä - ja luopua suuresta osasta vastuuta ja vapautta.

Olen alkanut monessa asiassa luottaa yhä enemmän intuitiooni ja ajatuksen voimaan, rohkaisevin  tuloksin. Kuinka paljon uskallan käyttää intuitiota yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa? Missä määrin voin luottaa tässäkin siihen, että mikä tuntuu hyvältä, tulee menemään hyvin? Näihinkin kysymyksiin vastauksen tietää - vain ja ainoastaan - allekirjoittanut. Mutta mielenkiinnosta kysyisin teiltä, joilla on oma yritys ja kokemusta tästä, miten on:

Millä perusteella teette yrityksenne järjestelyihin liittyviä päätöksiä? Perstuntumalla? Järjellä? Tunteella? Appiukon/kaverin/serkunkaiman neuvojen perusteella?

Erinomaisen hyvää viikonloppua - hei me selvittiin marraskuusta!

Marraskuista metsää. Jostain kajastaa jo Suuri Valo.


torstai 29. marraskuuta 2012

Tärkeintä on se, mitä näet




Mitä näet ylläolevassa kuvassa?

Minä näen siinä Ilon vuoden Facebook-sivulle postaamani ajatuksen, jossa ensin laitoin kuvan pienestä liekistä ja hetkeä myöhemmin tuon ylläolevan roihukuvan. Ajatus taustalla oli se, että pieneen alkuun sisältyy suuria mahdollisuuksia, joiden rajana on vain ja ainoastaan oma mielikuvituksemme.

Lisäksi näen siinä laadullisesti heikohkon, iPhonen kameralla tuikkaistun otoksen, ja nuo "pisteet" jotka heijastuvat takan lasi-ikkunasta. Oman epätäydellisyyteni valokuvaajana. Ja myös pienen pelon siitä, pitääkö joku satunnainen surffaaja sivustoani tämän kuvan takia nyt "kotikutoisena"ja häipyy saman tien.

Mutta eräs Facebook-lukijapa näki siinä jotain ihan muuta: "Näen miehen joka kurottelee kättänsä kohti, näen "jonkun" jolla on pitkä kieli, kolmannetkin kasvot, eivät niin kiltit, näen jalan, oikeastaan neljännetkin kasvot." Vielä eräs toinen lukija näki kuvissa ja kommenteissa villitsemistä pyromaniaan, vitsinä tosin, ainakin toivottavasti!

Yllä olevasta kuvasta voi täysin objektiivisesti sanoa vain, että siinä luultavimmin palaa tuli. Kaikki  muu yllä sanoin kuvaamani on tulkintaa, omaa ja lukijoideni. Tulkinta taas kertoo siitä, mitä näemme. Kaikki katsomme kuvaa tulesta, mutta näemme siinä eri asioita. Kumpikohan olisi tärkeämpää, se mitä katsomme, vai se mitä näemme?

Vielä toinen esimerkki:
Kun katsot kuvaa sairaasta lapsestasi, mitä ajattelet? Sydämesi luultavasti pakahtuu rakkaudesta tuota pientä olentoa kohtaan ja näet hänessä hoidettavan ja syliin otettavan kullanmurun, ja haluaisit, jos se vain olisi mahdollista, itse ottaa hänen sairautensa, jotta hänen olisi parempi olla.
Joku toinen saattaa nähdä samassa kuvassa jotain aivan muuta. Pikkuräkänokan, jonka äiti ei ole huolehtinut jälkikasvunsa siisteyskasvatuksesta. Joku kolmas kiinnittää huomionsa kuvassa vaikkapa lapsen vaatteisiin ja tekee niistä tulkintojaan. Onko kuvassa kesä vai talvi? Ovatko vaatteet uusia vai vanhoja?




Näkemämme perusteella valitsemme ajatuksemme, ja ajatustemme perusteella toimimme. Toimintamme taas määrittelee elämämme. On siis todellakin tärkeää, mitä näemme ja mitä näkemästämme ajattelemme. Toivon, että miettisit, miten näet itsesi tällä hetkellä. Sillä jos jollain, niin sillä miten itsesi näet on merkitystä oman elämäsi kannalta. Lisää aiheesta "myötätunto itseä kohtaan" löytyy toisesta blogistani täältä.


"Tärkeintä ei ole se, mitä katsot, vaan se, mitä näet"

maanantai 26. marraskuuta 2012

Triplanimpparidrinkki


Kaikki tietävät, että alkoholi ei ole hyväksi keholle. Se on vieras myrkky elimistöllemme ja  aiheuttaa mm: vakavia ajattelu- ja havaintotoimintojen häiriöitä, henkistä taantumista. Psykooseja. Ravitsemushäiriöitä, diabetes, kihti, sydän- ja verenkiertosairauksia. Rasvamaksa, alkoholihepatiitti ja maksakirroosi. Aivosairauksia ja -häiriöitä, epilepsiaa. Ääreishermosto- ja lihassairauksia. Närästys, ruokatorven syöpä ja ylävatsan, vatsalaukun ja suoliston sairauksia kuten mahahaava ja paksunsuolen syöpä. Krooninen haimatulehdus. Sydämen vajaatoimintaa, rytmihäiriöitä sekä sydänperäisiä äkkikuolemia. Kohonnut verenpaine. Impotenssi, kivesten surkastuminen, hedelmättömyys ja rintarauhasten suurentuminen miehillä. Naisilla munasarjojen toimintahäiriöt, kuukautishäiriöt ja hedelmättömyys. Alkoholi kasvattaa rintasyövän riskiä. Osteoporoosi (luukato) molemmilla sukupuolilla. Suun, nielun, kurkunpään, ruokatorven ja maksan syövät. Anemia. Vakavia tulehdussairauksia kuten verenmyrkytys, keuhkokuume ja tuberkuloosi. (Lähde: Päihdelinkki)

Kaikki tietävät myös, että pari lasia viintä silloin tällöin ei ole haitaksi vaan voi päin vastoin olla jopa hyväksi terveydelle, varsinkin henkiselle terveydelle, sen rentouttavan vaikutuksen ansiosta.

Juhlakausina tilanne kuitenkin helposti ryöstäytyy käsistä kuin huomaamatta, ja noista "parista lasillisesta silloin tällöin" tuleekin jokapäiväinen rutiini, johon kroppakin sopeutuu eikä soita hälytyskelloja.  Pikkujouluja kotona, pikkujouluja töissä, pikkujouluja asiakkaiden kanssa… äkkiä tuleekin otettua lasillinen jos toinenkin, pitkin viikkoa.

Näin juhlakautena pysähdyn miettimään omaa alkoholinkäyttöäni. Itselläni on melko tiukka linja sen suhteen, minkälaista elämää ja käytöstä haluan omassa kodissani ja lasteni
edessä näyttää. Rakastan joitakin laadukkaita juomia, kuten shampanjaa ja hyvää punaviiniä, mutta en halua niitäkään käytettävän liikaa edes juhlien verukkeella. Juonkin mieluummin glögin ilman
terästystä ja ruoan kanssa kivennäisvettä. Kun normaalisti juo kraanavettä, pullollinen Vichy Novellea tuntuukin yllättäen juhlavalta!

Juhlien aikaan on kuitenkin kiva välillä nostaa maljaa, jossa on muutakin kuin jaffaa. Onneksi alkoholittomia drinkkejäkin saa useista ravintoloista, ja niitä voi jopa itse tehdä.

Hain linkin resepteistä inspiraatiota ja toteutin Seelan, Katjan ja Hilkan nimpparidrinkin vähempisokerisemmalla tyylilläni. Lahjomattoman makuraadin mielestä juoma oli virkistävän raikasta tosin lapset eivät ihan arvostaneet noita juomassa kelluvia  - omin käsin viime kesänä poimittuja - vadelmia. Päätimme tehdä näistä kolmen sukupolven triplanimpparidrinkeistä perinteen ja ensi vuonna onkin sitten Seelan vuoro kehittää meille oma drinkki!



Nimpparidrinkki (neljälle)

2 dl Brunneby mustaherukkamehutiivistettä (sokeriton, säilöntäaineeton, makeutettu omenalla ja viinirypäleellä)


5 dl Novelle Fruity mustikka -kivennäisvettä



1 dl pakastevadelmia



koristeeksi: kanelitanko



Sekoita hyvin jäähdytetyt aineet keskenään ja tarjoile kauniista laseista.



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Päivän pieni ilo

Olen alkanut julkaista Ilon vuoden Facebook -sivulla Päivän pieni ilo -kuvia ja ajatuksia.

Kaikki lähti siitä, etten kertakaikkiaan halunnut alistua siihen, etteikö marraskuussakin löytyisi pieniä ilonaiheita ja väriläiskiä ihan arkisista asioista. Siitä se sitten lähti. Kiitos iPhonen ihan kelvollisen kameran, näiden kuvien julkaisu on "intuitio-pohjalta" tosi helppoa! On mukavaa saada jakaa pieniä arjen ilon oivalluksiani ja huomata myös onnistuvani siinä - tykkääjien määrästä päätellen!

Jos et vielä ole tilannut FB-päivityksiäni, käypä tykkäämässä sivustani, niin saat omaan uutisvirtaasi näitä päivän pieniä iloja. Lisäksi linkitän FB:iin kaikki blogipostaukseni ja satunnaisesti muitakin ajatuksia.

Tässä näytöksi viime viikon pienet ilostuttajat. Vaikkapa sinun sunnuntaisi iloksi!


Päivän pieni ilo: oranssien ruusujen hehku arjen ja kaa(m)oksen keskellä.

Päivän pieni ilo: superfoodia Lapista aamupalaksi!

Päivän pieni ilo: "outo valoilmiö" marraskuisella pihamaalla!

Päivän pieni ilo: Tontut ovat saapuneet!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Säkenöiviä blogo-kohtaamisia


Sunnuntai, 18.11.2012
Tapaan helsinkiläisessä kahvilassa Tuulevin. Hän on kuin minä "isona", jokseenkin sellainen jollainen toivoisin olevani about 10 vuoden kuluttua. Hän on viisas ja lempeä, ja tekee asioita joita minäkin haluaisin tehdä. Lisäksi hän on hillityllä tavalla värikäs. Uskomaton yhdistelmä oransseja hanskoja ja persoonallisia koruja, mutta kuitenkin niin levollinen. Haluaisin jutella hänen kanssaan vaikka päivän, mutta meillä on aikaa vain tunti. Tällä kertaa, mutta ei varmasti viimeistä kertaa! Tähti on syttynyt.



Lauantai, 27.10.2012
Tuula (kuvassa), Elisa , pinkki ja minä vietämme nauravaisen illan Helsingissä. Kaikki nämä ihanat naiset ovat juuri sellaisia, minkälaisen kuvan olen saanut heistä heidän blogiensa perusteella. Tuulasta olin osannut jopa kuvitella, millainen ääni hänellä olisi! Meillä on tosi mukavaa, ja haluamme tavata uudelleen. Ehkäpä on syntynyt kourallinen uusia, lujia ihmissuhteita, jotka kantavat lähivuosina paljon hyviä asioita?

Aiemmin tapahtunut

Hannerikasta on tullut jo niin "oikea" ystävä, että en edes muista meidän enää alunperin tutustuneen blogiemme kautta. Tapaamme usein, käymme lounaalla, ulkoilutamme koiria yhdessä.

Sitten on vielä yksi blogien kautta aikaansaatu kohtaaminen, josta olen erityisen iloinen ja kiitollinen. Jenny ja Deste ovat löytäneet toisensa minun blogini kautta. Ja nyt Deste on mukana Jennyn esikoiskirjassa.
On ollut mahtavaa saada olla välillisesti mukana heidän kohtaamisessaan ja Jennyn kirjan synnyssä. Enkä vielä ole edes koskaan tavannut Jennyä. Ja Destenkin vain kerran.

Kuka vielä väittää, että bloggaus ja sosiaalinen media ei edistä "oikeita" ihmissuhteita? Minulla ainakin edistää, ja mitä suuremmissa määrin. Sillä blogien takana on useimmiten aitoja ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, jotka haluankin tuntea, mutta joita en muuten kenties koskaan olisi onnistunut kohtaamaan.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Meikin alta


Ympäri blogeja leviää Tyyliä metsästämässä -blogin Veeran aloittama kampanja, jossa bloggaajat esittävät itsensä ilman meikkiä.

Veeran sanoin:

Toivoisin meidän bloggaajien pystyvän taistelemaan sitä ilmapiiriä vastaan, jossa sallittua on vain virheettömyys. Ilahtuisin kovasti, jos muutkin bloggaajat innostuisivat postaamaan itsestään kuvan juuri sellaisena kuin ovat meikin alla, photoshoppaamattomana. Näytettäisiin, että jokaisen blogin takana on ihan oikea ihminen pienine virheineen. Sillä niin täydellisesti kuin se välillä unohtuukin, niin kultturissamme vallitseva kauneusihanne on useimmiten melkoisen rakentamisen ja kuvankäsittelyn tulos.


Moni bloggaaja onkin jo paljastanut itsensä meikkien ja photoshopin takaa. Ja yllätys yllätys, kauneus ei häviäkään käsittelyn jäädessä pois yhtään minnekään. Käykää katsomassa esimerkiksi Jolien tyttöjä (Jutta ja Katja) tai Chickling-blogin Hannaa.

Tunnen monia naisia, jotka eivät käytä juuri lainkaan meikkiä. He ovat kauniita ja luonnollisia sellaisenaan, ei heidän tarvitse. He väittävät, etteivät osaa meikata, ja moni heistä haluaisi oppia taidon. Hyvä, meikkaus on kannatettavaa, silloin kun se lähtee henkilön omasta halusta, ei ympäristön paineesta. Vaikkakin loppupeleissä, kenelle meikkaamme? Totta kai kyse on viime kädessä siitä, että halutaan vaikuttaa siihen, miten muut näkevät meidät.

4-vuotias tyttöni esittää usein kiusallisia kysymyksiä: "Äiti, miksi laitat meikkiä? Saanko minäkin laittaa jo ripsiväriä? Missä mun huulipuna on?"

Meikkaus on kivaa. Minusta on hauskaa näyttää huolitellulta ja korostaa mielialan mukaan eri puolia itsestäni. Mutta naiseuttani tai minua ei määritellä meikeillä. Se on jossain ihan muualla. Niin klisheeltä kuin se kuulostaakin, kauneus lähtee ihmisen sisältä. Ja on loppupeleissä katsojan silmässä.

Oheisessa kuvassa olen minä, tänään, rankan päivän jälkeen ja meikit pois pestyinä. iPhonen kameralla kuvattuna, ilman minkäänlaista punoituksen poistoa tai kuvankäsittelyä.

Aitouden puolesta. Haastan mukaan koko oman blogosfäärini!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Lasikaton läpi

Euroopan huippuyritysten hallitusten jäsenistä vain yksi seitsemästä on naisia.

Ei silti, että miehissä olisi kategorisesti jotain vikaa, mutta myös Suomessa edelleen miehen euro on naisen 80 senttiä. Mistä se kertoo? Minusta meillä on vielä paljon tekemistä asenteissa ja käytännössä myös täällä kotimaassa. Miehille moni asia on helpompaa, valitettavasti.

Blogini hengen mukaisesti, haluaisin keskittyä tässäkin asiassa kuitenkin hyvään ja koettaa lisätä sitä. Siksi ohessa pari positiivista esimerkkiä:

Työpaikassa, josta lähdin, oli mielestäni tämä asia melko hyvällä mallilla. Toki yritys oli miesvaltainen, mutta miehiä ja naisia kohdeltiin lähtökohtaisesti tasa-arvoisesti. Johtoryhmässä oli myös naisia. Ei ollut "hiekkalaatikoita", saunailtoja tai muita, mihin olisi kutsuttu pelkästään tyttöjä tai poikia. Sählyvuoroihin ja aamupilatekseen olivat kaikki tervetulleita. Minusta se oli periaatteena tervehenkistä. En tiedä kuinka paljon asiaan vaikutti se, että amerikkalaisessa korporaatiossa on todella tiukka "Code of conduct", jossa muunmuassa kielletään kaikki epätasa-arvoinen kohtelu. Joka tapauksessa, pidin tästä asiasta entisessä työpaikassani!

Toiseksi, yrittäjäkurssilla, jossa parhaillani olen, on melko tasan 50-50 miehiä ja naisia. Sinne ei tietääkseni ole mitään kiintiötä, vaan olemme valikoituneet sinne liikeideoidemme ja yrittäjävalmiuksiemme perusteella. Kuitenkin suomalaisista pienyrittäjistäkin valtaosa on miehiä.

Ehkäpä minä ja tuleva yhtiökumppanini, niin ikään nainen, olemmekin omalta osaltamme rikkomassa lasikattoa, josta oheinen Euroopan komission kampanjavideo kertoo. Sillä tuleehan siitä yrityksestämme aivan HUIPPU!!! Heheh!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Parantajaenkelisi rukous





Vala ylleni parantajaenkelisi,

taivaalliset sotajoukkosi,
ja samoin rakkaitteni ylle.




Anna minun tuntea ylläni
parantajaenkeliesi säteily,
parantavien kättesi valo.
Annan parantamisesi alkaa,
soipa Jumala sen minulle minkälaisena vain.
Aamen.

-Sinun parantajaenkeliesi rukous, jonka on välittänyt Jumalalta Mikael, arkkienkelisi, Lorna Byrnen kirjasta Toivon viesti enkeleiltä.




Hyvää ja voimaannuttavaa marraskuista sunnuntaita!


lauantai 17. marraskuuta 2012

Lauantaina ennen saunaa

Tämän taidan laittaa iPhoneeni ja tietokoneeni taustakuvaksi!

Tämä uusi elämäni on osoittautunut menneellä viikolla yllättävän rankaksi.

Päivät ovat kurssilla täyteläisen asiapitoisia, oppiminen käy työstä. Iltaisin on ollut jo ennen kurssia buukattua ohjelmaa, kuten Rokkaako verkkobrändisi -seminaari, josta Maarit kertoo täällä, sekä yhden laajahkon ja rankka-aiheisen lehtiartikkelin työstöä.  Nämä iltapuuhat sinänsä ovat sellaista, mitä haluankin tehdä, mutta ymmärrettävästi vaativat veronsa.
Kurssin aikataulut mahdollistavat mukavasti sen, että voin aamulla viedä lapset hoitoon suht rauhallisesti ja "hitaasta heräämisestä" nautiskellen ja ehdin iltapäivällä myös hakea heidät, mikä on mukavaa, sillä haluankin viettää heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa. Mutta samalla saan vastaanottaa 2-vuotiaan uhmakiukut sekä heti aamulla että välittömästi "työpäivän" jälkeen. Kaikki se kiukku ja maailmantuska kohdistuu tällä hetkellä äitiin. Kun asiat eivät mene, niin kuin hän oli ajatellut, syntyy välittömästi järkyttävät itkupotkuraivarit. Huh.

Kaiken tämän keskellä, omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on jäänyt toissijaiseksi. En voi huijata itseäni luulemaan, että siihen riittäisi yksi joogatunti viikossa tai puolen tunnin mittainen koiranlenkitys muutamana päivänä (jos olen kotona illalla). Ei, ei. En muista, koska olisin viimeksi käynyt kunnon lenkillä. Saati ottanut itselleni aikaa rentoutumiseen, metsässä käveleskelyyn tai "haahuiluun", puhumattakaan että olisin käynyt hieronnassa tai jossain hemmotteluhoidossa.

Ja sen kyllä huomaa. Pää on lauantain siivouksen jälkeen niin "tuhruinen" ja kroppa niin raskas, että joudun jopa perumaan aiotun tapaamisen (pahoitteluni, K!), koska en ole varma edes ajokyvystäni. Olen niin kiukkuinen, että päädymme riitelemään vaipoista ja ties mistä mieheni kanssa. En jaksa ajatella mitään,  en pysty kirjoittamaan riviäkään mitään, enkä pysty lähtemään edes ulos kävelemään. Pakko ottaa päikkärit.

Vajoan kolmen vartin päikkäreille Jesse Kaikurannan musiikin kanssa päiväpeiton alle. Nousen ylös ja nautin mieheni valmistaman illallisen, minkä jälkeen tuntuu elämä taas vähän paremmalta. Kohta on sauna ja näköjään pystyn taas kirjoittamaan. Enää ei kiukuta ja riidatkin sovitaan.

Mieleen tulee eittämättä: jos olen kahden viikon yrittäjäkurssin jälkeen tässä kunnossa, onko minusta ylipäätäänkään siihen, mistä haaveilen? Minähän olen yhtä väsynyt kuin olin ennenkin plus että lisästressiä tuo kasvavat rahahuolet. Onko tässä mitään järkeä?

Unelman tavoittelu ei ole pelkkää haaveilua eikä kepeitä askelia päivästä toiseen. Siihen kuuluu myös testit siitä, kuinka tosissani olen. Sekä paljon työtä. Tämä on nyt juuri sitä.

Eli tässä sitä mennään. En luovuta. Mietin miten ensi viikolla säästän paremmin voimiani ja huomioin hyvinvointini. Ja sitten nauttimaan viikon kohokohdasta eli perhesaunasta!

Hyvää lauantai-iltaa itse kullekin! Pitäkää itsestänne huolta!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Ruosteenpunainen marraskuu

Miksi marraskuuta muka pitäisi aina luonnehtia värillä harmaa? 

Maailmassa ja myös marraskuussa on niin paljon muitakin värejä. Kokeile vaikka: Sulje silmäsi. Ajattele jotain sinun silmääsi miellyttävää väriä: maistele, haistele ja tunnustele sitä mielessäsi. Miltä tuntuu, kun näet sen? Mitkä tuntemasi esineet tai asiat ovat sen värisiä? Minkälaisia ajatuksia sinulle tulee kun jokin esine tai asia on sen värinen? 

Sitten avaa silmäsi. Olen varma, että katsellessasi hitusen ympärillesi, alat nähdä lempiväriäsi sisä- tai ulkotiloissa, missä satutkin olemaan. Silmäsi hakee noita väripilkkuja ja aivosi virittävät alitajuntasi mukaan etsintään. Jotkut sanovat sitä vetovoiman laiksi: se, mihin kiinnität huomiosi, lisääntyy.

Eikö tunnukin kivemmalta?

Itse olen viime päivinä ollut ruosteenpunaisissa tunnelmissa. Timo Utterströmin esikoisromaani Nyt on  luettavanani ja suosittelen sitä jo tässä vaiheessa kaikille, joilla on elämässään jokin, toistaiseksi saavuttamaton unelma. 

Värikästä marraskuuta!

Niin ja PS. Kyllä, todellakin pääsin sinne yrittäjäkurssille :)








torstai 8. marraskuuta 2012

Kurssilla

Olen ollut tämän viikon ajan salaperäisellä kurssilla, josta olen tviittaillut tällaisia:


Vaikka #liikeidea olisi entisöinti perinteisin menetelmin, tarvitsee#yrittäjä innovatiivisuutta tehdäkseen asiat paremmin tai tehokkaammin.

It is funny how in Finland, you seem not to be allowed to fail in public but neither to succeed #entrepreneurship #envy #feartofail

Kyllä, kyseessä on työvoimakoulutus yrittäjiksi aikoville.

Kuluvalla viikolla olen osallistunut ns. kartoitus-kurssille, jossa osallistujien liikeideat käydään läpi ja pohditaan niiden toteuttamismahdollisuuksia. Huomenna perjantaina meistä valitaan 16 parasta jatkoon, eli yhteensä kahden kuukauden mittaiselle "Ryhdyn yrittäjäksi" -kurssille, jossa tarjotaan täydet eväät yrityksen perustamiselle. Jatkokurssin tarkoitus on, että yritys todella perustetaan kurssin aikana tai heti sen jälkeen.




Vähänkö jännittää, olenko valittujen joukossa!
Kurssilla on pohdittu omaa yrittäjäprofiilia, tutkailtu tarvittavia voimavaroja, kirjoitettu oma liikeidea paperille sekä käyty alustavasi läpi miten yritys sitten käytännössä perustetaan. Kurssin vetää Taidontie - niminen valmennusyritys ja heidän ote on kyllä ollut mukavan keskusteleva ja rento, mutta samalla asiapitoinen. Ainoa, mikä harmittaa on koko ajan takaraivossa raksuttava kilpailuasetelma, kun 22 haluaisi päästä jatkokurssille, jolle vain 16 otetaan mukaan. Loistavia tyyppejä ja monenkirjavia yritysideoita on mukana.

Oma liikeidea on vahvistunut kurssin aikana ja oman yrityksen perustaminen tuntuu huokuttavan kiehtovalta ajatukselta.




Eilen kävimme tulevan yhtiökumppanini (kyllä, minulla on sellainenkin!) kanssa ensimmäisessä "liikeneuvottelussa".  Se tapahtui joogamatolla kynttilänvalossa ja tapaamisen tuloksena meillä on mahdollinen paikka, jossa voisimme käynnistää omaa toimintaamme sekä yksi konkreettinen idea, johon voisimme saada jopa asiakkaita mukaan. 

Voisi(ko)han se työnteko ihan oikeasti tällaistakin olla!




sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Hei hei suorittaja!

Tee niin kuin aina ennenkin, ja saat samaa mitä aina ennenkin.
Jos haluat jotain muuta, tee asiat eri tavalla.

Näillä sanoilla hyvästelen nyt suorittajan, joka on viime päivinä sinnikkäästi yrittänyt ottaa valtaa elämässäni, pelotellen elämäntilanteen muutoksen tuomilla paineilla. Kyllä, minä osaan jo suorittaa, oikein hyvin. Tiedän myös, mihin se johtaa:  uusiin ja vielä parempiin suorituksiin, mutta lopulta uupumiseen ja oman itseni hukkaamiseen. Been there!

On se jännä miten muutoksen keskellä sitä itsepintaisesti haluaa ratkaista asioita itselle ominaisimmalla, tutuimmalla ja turvallisimmalla tavalla. Vaikka haluaa muuta, takertuu vanhaan. Kirjoitin FB-statukseenikin jotenkin, että puolet perheestä vatsataudissa, juttu pitäisi kirjoittaa ja huomenna panna parastaan kurssilla. Mutta että itsepähän valitsin. Muutaman empaattisen ja tsemppaavan kommentin (kiitos!) saatuani otin koko statuksen pois. Enhän minä tuolla tavalla saa asioita tehtyä eri tavalla. Minähän syyllistän noilla sanoilla itseäni ja valintojani ja vaadin parempaa suoritusta. Ei, ei.

Hei hei suorittaja, en tarvitse sinua nyt. Olet tehtäväsi tehnyt elämässäni, kiitos siitä ja näkemiin. Mene nyt pois ja ota se syyttäjä samalla mukaasi. Minä teen nyt uusia juttuja, uudella tavalla. Enkä katso taakseni!


Nyt lähdenkin tästä unelmoimaan. Sitä suorittaja ei ainakaan koskaan tehnyt!

Hyvää sunnuntaita juuri Sinulle!

lauantai 3. marraskuuta 2012

Olennaista

Usein sitä luulee, että kaikki on hallinnassa ja kun vain tekee mitä on aikonut ja suunnitellut, kaikki on hyvin.

Usein asia ei kuitenkaan ole lainkaan niin, ainakaan minulla. Mitä enemmän yritän hallita, sitä enemmän ahdistaa. Mitä enemmän suunnittelen ja kirjoitan listoja, sitä enemmän lisää hoidettavia asioita tulee mieleen. Mitä enemmän kuvittelen olevani tilanteen herra, sitä enemmän suunniteltuja tekemisiä jääkin puolitiehen.

Kuluneella viikolla näitä "to do -listoja" oli mieletön määrä. Nythän minulla piti olla aikaa. Kun olin päässyt työn ikeen alta, piti olla ihanasti aikaa tehdä kaikkea oikeasti tarpeellista ja mukavaa, jotka palvelisivat minua ja minun tavoitteitani. Oli työhaastattelu, oli suunnittelua, oli kotitöitä, oli kirjoittamista ja jutuntekoa. Kuvittelin, että bloggaisinkin nyt joka päivä. Olo olisi "ilmava" ja "vapautunut".

Ha, ha.

Huomasin loppuviikosta ihmetteleväni, miten ihmeessä ennen edes ehdin käydä töissä. Ylimääräisiä kapuloitakin tipahti rattaisiin, mutta olen niistä kiitollinen. Niiden avulla sain taas muistutuksen siitä, mikä on loppupeleissä Olennaista.

Torstaiaamuna katkesi netti. Se oli vahinko ja moka operaattorilta, ja sen selvittelyyn sitten tuhraantuikin yksi aamu. Nyt olemme sitten puhelimen kännykän 3G-yhteyden varassa kunnes uusi yhteys asennetaan. Ärsyttävää, mutta opettavaista. Mutta samalla tuo tapahtuma oli minulle herätys siihen, että ihan koko aikaa ei tarvitse olla roikkumassa sosiaalisessa mediassa. Että mitään ei tapahdu, jos netin laittaa kiinni vähäksi aikaa. Että blogikirjoituksen voi julkaista ilman kuviakin joskus, jos niitä ei saa hitaamman yhteyden vuoksi ladattua. Olin ihan tyytyväinen ja kirjoitin jopa hetken mielijohteesta "Nyt kun" -runon Ilon vuoden FB-sivulle.



Mutta nähtävästi en ollut vielä ymmärtänyt tarpeeksi. Nimittäin:

Perjantaiaamuna iski uusi yllätys. Kirjoitan artikkelia aika kiireisellä deadlinella ja olin sopinut kaksi haastattelua perjantaiksi. Lisäksi olin tietenkin suunnitellut aamulle kauppareissun, koiran ruoan haun ja perehtymisen kirjoitettavaan aiheeseen - ja myös mahdollisesti pientä pintasiivousta, ennen kuin puoli yhdeltätoista lähtisin hommiin. Aamukahvini jäi kuitenkin pöydälle kun nuorimmaiseni alkoi yhtäkkiä kakoa olohuoneen lattialle vaahtoista oksennusta. Ja samalla meni myös suunnitelmat uusiksi. Onneksi kuitenkin mieheni pääsi kotiin hoitamaan lapsia, jotta pääsin tapaamaan kauempaa varta vasten tulleita haastateltaviani. Perehtyminen jäi harmikseni minimiin, kauppaan en päässyt, koira jäisi ehkä ilman ruokaa tänään.

Tyttäreni on oppinut kynäotteen, hurraa! Olisi varmaan sekin jäänyt huomaamatta ilman perjantaiaamun vastoinkäymistä.

Mutta kuinka ollakaan, kaikki järjestyi. Pikkuinen oli iltapäivällä jo parempi ja mies sai haettua lasten kanssa koiralle ruoat. Kaupassa ehdittiin käydä ennen sulkemisaikaa. Haastattelut menivät hyvin ja olin illalla tosi väsynyt mutta tyytyväinen.

Ja mikä parasta: aamulla olin pakotettu keskittymään Olennaiseeen, eli lasteni ja itseni hyvinvointiin.

Toivonkin Olennaiseen keskittyvää viikonloppua kaikille Ilon vuoden lukijoille ja tykkääjille, joiden määrä kasvaa koko ajan! Kiitos teille, sillä te annatte minulle voimaa ja inspiraatiota jatkaa kirjoittamista, niissä olosuhteissa missä ikinä olenkin!


Älä äiti murehdi ja suunnittele aina niin paljon!  Kaikki järjestyy, hengittelet vain ja keskityt Olennaiseen !