maanantai 19. marraskuuta 2012

Lasikaton läpi

Euroopan huippuyritysten hallitusten jäsenistä vain yksi seitsemästä on naisia.

Ei silti, että miehissä olisi kategorisesti jotain vikaa, mutta myös Suomessa edelleen miehen euro on naisen 80 senttiä. Mistä se kertoo? Minusta meillä on vielä paljon tekemistä asenteissa ja käytännössä myös täällä kotimaassa. Miehille moni asia on helpompaa, valitettavasti.

Blogini hengen mukaisesti, haluaisin keskittyä tässäkin asiassa kuitenkin hyvään ja koettaa lisätä sitä. Siksi ohessa pari positiivista esimerkkiä:

Työpaikassa, josta lähdin, oli mielestäni tämä asia melko hyvällä mallilla. Toki yritys oli miesvaltainen, mutta miehiä ja naisia kohdeltiin lähtökohtaisesti tasa-arvoisesti. Johtoryhmässä oli myös naisia. Ei ollut "hiekkalaatikoita", saunailtoja tai muita, mihin olisi kutsuttu pelkästään tyttöjä tai poikia. Sählyvuoroihin ja aamupilatekseen olivat kaikki tervetulleita. Minusta se oli periaatteena tervehenkistä. En tiedä kuinka paljon asiaan vaikutti se, että amerikkalaisessa korporaatiossa on todella tiukka "Code of conduct", jossa muunmuassa kielletään kaikki epätasa-arvoinen kohtelu. Joka tapauksessa, pidin tästä asiasta entisessä työpaikassani!

Toiseksi, yrittäjäkurssilla, jossa parhaillani olen, on melko tasan 50-50 miehiä ja naisia. Sinne ei tietääkseni ole mitään kiintiötä, vaan olemme valikoituneet sinne liikeideoidemme ja yrittäjävalmiuksiemme perusteella. Kuitenkin suomalaisista pienyrittäjistäkin valtaosa on miehiä.

Ehkäpä minä ja tuleva yhtiökumppanini, niin ikään nainen, olemmekin omalta osaltamme rikkomassa lasikattoa, josta oheinen Euroopan komission kampanjavideo kertoo. Sillä tuleehan siitä yrityksestämme aivan HUIPPU!!! Heheh!

4 kommenttia:

  1. Kiitos Katja, tässä on totisesti parantamisen varaa ja me tulemme varmasti tekemään osamme tämän osalta!

    VastaaPoista
  2. Hyvä, kaima! Ei muuta ku lasikatot säpäleiksi!

    Tämä on niin ajankohtainen aihe itselleni. Ei käytännössä, vaan enemmän teoriassa, sillä teen parhaillaan aihepiiristä gradua :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Katja. Ja mahtavaa että sulla on aihepiiriä sivuava gradu tekeillä! Todella tärkeä aihe!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)