maanantai 31. joulukuuta 2012

Ilon vuotta 2013!



Uusi vuosi on kuin ovi jonka  avatessaan avaa samalla uuden mahdollisuuden.

Monet avaavat tuon oven haluten ottaa vastaan kaikki uuden mahdollisuuden tuoma hyvä. Tästä syystä teemme uuden vuoden lupauksia. Usein nämä lupaukset vain kuulostavat pikemminkin rangaistuksilta ja itsensä piiskaamiselta kuin mahdollisuuksien vastaanottamiselta. Päivän Hesarissa ihmiset lupaavat muunmuassa: "Lupaan lukea ankarasti ylioppilaskirjoituksiin" "Lupaan järkeistää rahankäyttöäni" "Pitää saada roinaa kirpputorille" "Lupaan hankkiutua timmiin rantakuntoon" (lähde: Helsingin Sanomat, 31.12.2012)

Toki minustakin on hyvä, että ihmiset asettavat itselleen tavoitteita. Pidän ajatuksesta, että ihmiset haluavat kehittyä ja erityisesti siitä, että lupauksissa usein annetaan arvoa tai aikaa läheisille!

Olen vain tullut siihen tulokseen, että lupaukset, jotka perustuvat ajatukseen että minun PITÄISI olla parempi ihminen, minun PITÄISI saada aikaan sitä ja sitä, minun PITÄISI pystyä parempaan, eivät pitkällä aikavälillä johda haluttuun lopputulokseen. Ne saattavat hetken vaikuttaa onnistuvan, onhan monilla hyvä itsekuri ja vahva tahto, joiden voimin he vaikka hampaat irvessä juoksevat päivittäin 10km kun ovat kerran luvanneet tai kieltäytyvät karkista tai pihvistä vaikka kuinka tekisi mieli.

Niin kauan kuin ihminen kiinnittää huomionsa pakkoon tai kieltäytymiseen, siihen mitä PITÄISI, hän ei loppujen lopuksi HALUA muutosta. Hän ei välttämättä edes tiedä mikä hänen syvin halunsa ja tarpeensa lupauksen takana on, mitä hän loppujen lopuksi haluaa. Ja vuoden päästä, valitettavasti, ollaan usein jälleen lähtötilanteessa ja syyllisellä mielellä kun lupauksessa ei ole aiempina vuosina "pysytty". Ja sitten piiskataan itseä entistäkin kovempaa. Miten toivoisinkaan, että ihmiset valitsisivat tavoitteita, jotka ovat helppoja pitää ja tuovat iloa! Itsekuri on mielestäni yliarvostettua eikä takaa onnistumista. Helppoutta puolestaan ylenkatsotaan - aivan turhaan!

Kaksi vuotta sitten lupasin itselleni, että teen vain ja ainoastaan niitä asioita, jotka tuovat itselleni iloa. Niitä asioita, joita ei olisi aivan pakko tehdä tai eivät toisi minulle iloa, en tekisi. Siitä syntyi ensimmäinen blogini Ilon vuosi 2011.

Vaikeinta tuon lupauksen pitämisessä oli se, että en edes tiennyt enää, mitkä asiat toisivat minulle iloa, koska olin niin ajautunut pakkoon ja suorittamiseen. Vähitellen aloin kuitenkin löytää ilon aiheita, ja seurauksena oli ravisuttava elämänmuutos, joka jatkuu edelleen. Elämänmuutos on avannut minulle huikeita uusia mahdollisuuksia ja olen löytänyt itsestäni voimavaroja, jotka olin kadottanut.

Vuonna 2013 haluan keskittyä iloon entistäkin enemmän joka solullani ja kaikella tekemiselläni.  Haluan säteillä iloa ympärilleni ja tehdä läheisteni maailmasta kauniimman. Haluan tuoda iloa mahdollisimman monelle ja löytää siihen  uusia keinoja.

Se onnistuu vain yhdellä tavalla: etsimällä iloa pienistä ja suurista asioista. Siksi lupaan jälleen saman, minkä lupasin kaksi vuotta sitten: tehdä asioita jotka tuovat minulle iloa! Se on helppoa ja toimii. Ja johtaa tuloksiin, joista en kenties vielä osaa unelmoidakaan.

Toivon sinullekin, lukijani, Ilon vuotta 2013! Kiitos että olet kulkenut kanssani. Matka jatkukoon, ja  ilo syventyköön!


lauantai 29. joulukuuta 2012

Irti valittamisesta, mutta miten?

Valittamisesta ovat viime aikoina kirjoitelleet muun muassa Pinkki ja Jenny. Eräs tuttuni teki jo uuden vuoden lupauksenkin ja julisti lopettavansa valittamisen, koska se vie turhaan energioita.

Olen täysin samaa mieltä valittamisesta. Se lamaannuttaa, vie ilon ja innostuksen, saa aikaan pahaa mieltä ja ilmapiiriä. Kaiken lisäksi se ei yleensä poista omaa kohdettaan eli valittamisen aihe ei parane valittamalla. Olen ensimmäinen, joka kannustaa kaikkia tekemään saman uuden vuoden lupauksen kuin  yllä mainittu tuttuni!  Jos kaikki miettisivät ennen kuin päästävät negatiivisiä sanoja suustaan, niin ympäristömme olisi paljon miellyttävämpi ja kivoja asioita tapahtuisi, vieden lopulta turhalta valitukselta aiheet. "Pahaa ei saa pois, mutta hyvää voi lisätä" on blogini slogan.

Uskon vahvasti siihen, että keskittymällä hyviin asioihin päästään paljon parempiin tuloksiin kuin epäkohtia korostamalla ja voivottelemalla. Kyllä, moni asia on varmaankin pielessä, mutta aika moni asia on myös hyvin, eikö totta! Ajattelepa vaikka, kuinka erilaisen alun saa uusi päivä, jos aamulla ensimmäisenä sanomme kumppanillemme:

"Hyvää huomenta kulta, voi kiitos kun keitit kahvia, tuoksuupas täällä hyvälle!"'

tai

"Voivoi kuinka huonosti tuli nukuttua mikähän noita lapsiakin taas vaivaa kun heräilevät voi ei keittiökin on taas heti aamusta sotkuinen!"

Olosuhteisiin ei voi aina vaikuttaa, mutta omaan asenteisiinsa useimmiten voi.

Miksi se sitten on välillä niin vaikeaa (kyllä, minullekin)? Miksi lupauksista ja päätöksistä huolimatta helposti huomaa uudelleen ja uudelleen itse levittävänsä ympäristöönsä negatiivisuutta ja huonoa energiaa? Miten sitä niin helposti lähtee mukaan vali-vali-kierteeseen, vaikka tietää ettei se kannata ja ei edes haluaisi? Ja kun tietää ettei halua tehdä niin ja kuitenkin tekee, niin siitähän seuraa valtava syyllisyys ja epäonnistumisen tunne. Auts ja voih! Kuinka huono ihminen olenkaan!

Luulen, että tehokas keino päästä irti valittamisesta, on osoittaa valittajalle ja valitukselle myötätuntoa ja sitten vain päästää se menemään. Selitän vähän tarkemmin:

Valittamisen hyvä puoli on se, että sillä ainakin usein saa yhteyden muihin. Sen avulla saamme sympatiaa ja voimme kokea yhteyden tunnetta ihmisiin, jotka lähtevät mukaan siihen vaikkapa kertomalla omasta vastaavasta ikävästä kokemuksestaan tai voivottelemalla tilannetta kanssamme. Tai kertomalla vielä mehevämmän juorun jostain ikävästä henkilöstä. Tuohan se hetkellistä tyydytystä ja liennytystä pahaan oloon, kun saa oikein kunnolla marmattaa ja velloa surkeudessa jonkun kanssa.

Kun seuraavan kerran kohtaat valittajan, niin ennen kuin ärsyynnyt, kokeilepa ajatella: "Voi ihmispoloista, hänellä on noin paha olla ja hän haluaa selvästikin yhteyden muihin eikä hän tiedä eikä osaa parempaakaan keinoa kuin valittaminen" Anna hänelle myötätuntoinen ajatus ja ehkä jokin rohkaiseva sana lähtemättä kuitenkaan mukaan valitusvirteen. Sano vaikka, että "Tuntuuko sinusta todella noin ahdistavalta ja haluatko noin kovasti että saisit joltain ymmärrystä?" Ja sitten voit vaikka halata häntä.

Sen jälkeen unohda koko juttu ja käännä huomiosi kivoihin ajatuksiin ja asioihin, ja koeta saada valittaja mukaan!

Mikä tärkeintä: vinkki toimii myös kun valittaja olet - hyvästä päätöksestä huolimatta - sinä itse :) Osoita itsellesikin myötätuntoa ja armollisuutta tuomitsemisen ja syyttelemisen sijaan. Vanhoista tottumuksista irti pääseminen ottaa oman aikansa. Sen jälkeen, katse kohti valoa ja hyviä asioita!

Lumiukkokin vain nauraa, vaikka tietää pian sulavansa! Onhan sillä tämä hetki ja se on kukitettukin!







torstai 27. joulukuuta 2012

Kauas pois



Välipäivät, mikä loistava ajankohta kaukokaipuulle Raappanan tahtiin:

"Lähdetään kauas pois, sinne misson lämmin
Ja niin paljon elävämmin loistaa tähdet ja kuu
Ei se voi olla väärin, lähtee maailman ääriin..."


Moni tuttu on tälläkin hetkellä kuka missäkin Dubaissa. Minne sitä itse lähtisi, jos saisi nyt vapaasti valita? Joku sellainen paikka jossa ei ole ennen tullut käytyä?

1. Eilisen huikean elokuvaelämyksen jälkeen ensimmäisenä tulee mieleen Uusi Seelanti. Ne maisemat, se luonto, ahh! Kuvien perusteella minulla tulee maisemista jopa vähän esihistoriallinen tunnelma. Koskemattomuus ja  jylhyys koskettavat syvälle sieluun. On vaan vähän kaukana ja hankalien yhteyksien päässä ne seudut. Onneksi nojatuolimatkan voi tehdä milloin tahansa helposti varsinkin näitä Tolkien-elokuvia nähtyään, kuuntelemalla elokuvamusiikkia ja laittamalla silmät kiinni. Tai vaikka käymällä katsomassa Pingviinimatkat -blogin kuvia ja vinkkejä.

2. Latinalaisessa Amerikassa riittäisi monia kiinnostavi kohteita, mutta ykkösenä listallani olisi ehdottomasti Chile. 4300 km pitkässä maassa riittäisi näkemistä aina jäätiköistä autiomaahan ja rannoista esikolumbiaanisiin kulttuurikohteisiin. Mutta kovin on kaukana sekin. Eikä sinne mentäisi pitkäksi viikonlopuksi vaan pikemminkin muutamaksi kuukaudeksi. Latinalaisessa Amerikassa matkatessa on  hyvä osata paikallista kieltä, mikä itselläni espanjantaitoisena toteutuisi kyllä. Ojalá!

3. Paratiisisaarikohde minulle olisi Malediivit.  Se edustaa minulle paikkaa, jossa voisi unohtaa kaikki huolet  ja paineet, olisi vain ja makaisi riippukeinussa, lukisi ehkä kirjaa. Välillä kävelisi ja uisi ja etsisi simpukoita ja sitten snorklailisi. Lapset leikkisivät hiekalla ja kylpisivät leppeissä aalloissa. Tuuli kuiskailisi rauhoittavasti elämän totuuksia hiljaisuudessa.

4. Yllä mainitut kohteet ovat kovin kaukana, löytyisikö lähempää jotain? Välimeri viehättää, mutta aika monet kohteet on jo tullut koluttua.  Malta olisi minulle tuntematon, kiinnostava ja monipuolinen kohde. Jotenkin tykkään saarikohteista, koska ne ovat mukavan kompakteja ja selkeitä. Maltalla olisi paljon nähtävää, sekä kulttuuria että luontoa, ja lapsetkin viihtyisivät, varsinkin kesällä. Rantaelämä on kuvista päätellen aktiivista ja hauskaa. Sää ei talvellakaan olisi pöllömpi, tälläkin hetkellä näemmä +15 astetta, kelpaisi minulle ainakin. Kohteeseen pääsee Suomesta melko helposti, tarkemmin yhteyksistä kerrotaan täällä. Hmm, ehkäpä yhdistelmämatka Sisilian kanssa toimisi, sekin kun on itsellä vielä näkemättä!

5. En ole koskaan käynyt missään Lähi-Idän maassa. Ja jos yksi näistä kiehtovista kohteista pitäisi valita, niin ottaisin Israelin. Paitsi huikean henkisen, "pyhiinvaellus"-matkan Raamatun kertomuksista tuttuihin paikkoihin, se tarjoaisi matkailumaana muutenkin elämyksiä: Kuollut meri, Massada, Tel Aviv. Paikka on kuulemma uutisista tutuista levottomuuksista huolimatta melko turvallinen matkailijoille.



Entäpä sinä lukijani, minne sinä lähtisit mieluiten, jotta toteutuisi Raappanan kappaleen viehättävä lause:
"Ja jos mä nään lunta, niin on sen oltava unta"?


PS. Myötätuntoa, kärsivällisyyttä ja voimia kaikille kaukokaipuutaan toteuttamaan lähteneille, jotka tällä hetkellä ovat juuttuneet Helsinki-Vantaalle teknisen vian vuoksi!


lauantai 22. joulukuuta 2012

Christmas wishes/Joulutervehdys


This year I sent only one Christmas card to my 83-year-old grandmother. This is our "Christmas card" to all the rest of you, my dear friends, relatives and blog readers.
I tried to take a nice picture of my girls, posing and smiling and hugging. I didn't quite succeed as I wanted, but does it really matter? At the end, the most important thing about Christmas for us is to spend time with each other, to care about others and to relax and enjoy.

Enjoyable, Peaceful and Merry Christmas to you all! 

from Sonninen family


**********


Tänä vuonna lähetin vain yhden joulukortin, 83-vuotiaalle muistisairaalle isoäidilleni. Te kaikki muut sukulaiset ja ystävät sekä blogini lukijat, tässä seuraa teille joulutervehdys :)

Yritin ottaa tytöistä somaa joulukorttikuvaa tätä varten. Tonttulakit päähän ja sohvalle, valoakin oli kivasti aurinkoisena pakkasaamupäivänä. Vaan tyttösetpä eivät äidin suostutteluista huolimatta suostuneet halailemaan, pussailemaan ja hymyilemään kameralle. Ei, toinen katseli iPadista Mikki Hiirtä ja toinen vilkuili vierestä...





... vaan eipä se mitään! Jouluhan kannattaakin viettää mahdollisimman rennosti kuten yllä olevassa kuvassa. Tärkeintä on yhdessä olo ja toisista välittäminen (linkki toiseen blogiini, jossa kirjoitin aiheesta). Hetkestä nautiskelu ja pysähtyminen, kukin omalla tavallaan, rakkaittensa seurassa.

Näissä kuvissa ja tunnelmissa Sonnisen perhe toivottaa kaikille

Hyvää, Rauhallista ja oman näköistänne Joulua!




maanantai 17. joulukuuta 2012

Nyt ei pääty koskaan


Viikonloppuna olin kaksi päivää koulutuksessa, jossa ei oikeasti ollut muuta vaihtoehtoa, kuin hetkeen keskittyminen ja läsnäoleminen. Mikä mahtava keidas, kun SAI luvan kanssa unohtaa kaiken muun ja vain olla siinä hetkessä aistit avoinna. Enkä kyllä miettinyt ostamattomia lahjoja ja tekemättömien asioiden listaa ollenkaan!

On elähdyttävä kokemus tehdä kiireen keskellä jotain, mihin ei "oikeastaan olisi aikaa" ja heittäytyä hetkeen, luottaen siihen, että kyllä kaikki todella tärkeä tulee tehtyä.  Kokeilepa vaikka sallia itsellesi ex tempore leffailta juuri silloin, kun olisi kiire tehdä kaikkea muuta? Virkistävä vaikutus on exponentaalinen.

Sitä paitsi, eikös saman voisi soveltaa arkeen, ihan kaikkeen mitä tekee, tuon hetkeen sukeltamisen? Kun laitan lapsille ruokaa, en miettisi tekemättömiä joululaatikoita, vaan tekisin ruokaa ja nauttisin siitä mahdollisuudesta. Kun teen koulutehtäviä, en miettisi kirjoittamattomia blogipostauksia, vaan tekisin niitä tehtäviä. Kun huokaisen hetken sohvalla, ei mielen tarvitsisi vaeltaa tulevaisuuden haasteisiin, vaan se saisi olla siinä missä minäkin.

Kun malttaa pysähtyä hetkeen, näkee elämän ihan uudella tavalla. Näkee mahdollisuuksia ja ulottovuuksia, jotka usein hukkuvat kiireen alle. Näkee olennaisen ja sen todella tärkeän. Kun ottaa hetken sellaisena kuin se tulee ja keskittyy "vähään", saakin yllättäen enemmän.

Hetkessä eläminen on helppoa, luonnollista. Lapset osaavat sen automaattisesti. Me aikuiset olemme vain unohtaneet sen ja saamme nähdä vähän vaivaa oppiaksemme sen uudelleen. Mutta me osaamme sen, ja sen mieleen palauttaminen kannattaa. Sen voi tehdä vaikka kuuntelemalla tämä ihana kappale keskittyen sanoihin:‎

Cause now is all there is
so peaceful and still
and now you dont worry about what's has happened or what will
cause now never ends
and now has never been
all of your answers
are waiting for you here
Now


perjantai 7. joulukuuta 2012

Shamaanin bileet

Ohhoh, mikä tuoksumatka! Olin Jolien järjestämässä Honoré de Prés:n tuoksutastingissa. Täytyy sanoa, että taisin jäädä koukkuun. HDP on ranskalainen parfyymitalo, jolla on tällä hetkellä vain 8 tuoksua, mutta ovatpahan sellaisia taideteoksia, että jokaisen niistä ottaisin ja antaisin mielelläni lahjaksi.

Epätavallisia. Hämmentäviä. Ihastuttavia. Vai olitko tullut ajatelleeksi, että hajuvesi voisi tuoksua porkkanalle? Kaikki nämä tuoksut ovat 100% luonnomukaisesti tuotettuja ja yhtä lukuunottamatta ne on suunnitellut Olivia Giacobetti. Näistä tuoksuista ei mene parin tunnin tuoksuttelussakaan pää kipeäksi, sillä niistä puuttuu kokonaan teollisissa tuoksuissa käytetyt synteettiset ainesosat. Pääkaupunkiseudulla asuvat, kannattaa piipahtaa suloisessa luonnonkosmetiikkakauppa Joliessa Helsingin Uudenmaankadulla ihan jo pelkästään tutustumassa näihin!

Minun mukaani ei lähtenyt kaamoksen täsmäase, aurinkoisen sitrusmainen Trip, ei myöskään kaukomatkalle viettelevä Love Coco. Eikä tällä kertaa edes se persoonallisen porkkanainen Love Les Carottes tai leikkisän kepeä Sexy Angelic. Ehei. Minulle lähti Chaman's Party, joka on metsäinen, mausteinen ja lämmin. Siitä huokuu alkukantainen voima ja, kyllä, miehisyys. Se on vahva ja melko tervainen.

Miksi ihmeessä valitsin juuri tämän tuoksun? Tuoksuthan vaikuttavat meihin hyvin monella tasolla. Mitä alitajuntani haluaa minulle kertoa tällä, ehkä itsellenikin vähän yllättävällä valinnallani? Miksen ennemmin ottanut jotain iloisen energistä tuoksua, leimaahan ilo tällä hetkellä kaikkea tekemistäni ja suuntaani. Tämä tuoksu on kyllä energinen, mutta energia on pikemminkin maanläheistä ja maskuliinisen aistillista. Ilon vuoden uuden ulkoasun perhoset ja kukkaset ovat kaukana tästä karhumaisen vahvasta tuoksusta, jonka taivaalla leiskuvat revontulet ja tuli rätisee erämökin kaminassa.

Jostain syystä kai tarvitsin tätä juuri nyt. "Shamaanin bileet" tuoksuvat nyt kotonamme, ja samaa pulloa voimme käyttää mieheni kanssa molemmat. Ehkä kyse on erilaisten energialajien tasapainosta elämässäni. Tai ehkä siitä, että tuoksu palauttaa minulle jotain arvokasta, minkä olen kenties hylännyt ja unohtanut. Ehkä tarkoitus on herätellä henkiin se "Lapin akka", joka on osa minua juurieni ja geeniperimäni ansiosta.  Annan Chaman's Partyn tehdä työnsä, mitä ikinä se onkaan.



Kuvan lähde: Jolie

torstai 6. joulukuuta 2012

Kirje lapselleni vuonna 2107




Rakas lapseni tai lapseni lapsi vuonna 2107

Kirjoitan tätä 6.12.2012, Suomen itsenäisyyspäivänä. Tänään Suomi on ollut itsenäisenä 95 vuotta. Tänään kuvittelin mielessäni, miltä maailma mahtaakaan näyttää 95 vuoden kuluttua tästä hetkestä. Sinä, jompi kumpi lapsistani, voit mahdollisesti olla elossa vielä silloin! Tai ainakin sinun lapsesi, jos niitä saat. Osoitan tämän kirjeen teille kaikille toivoen, että joku teistä tämän lukisi.

Ehkä muistat, kun katsoimme tv:stä linnanjuhlia ja sytyttelimme kynttilöitä piparintuoksuisessa kodissa. Ehkä muistat vanhempiesi puhuneen siitä, kuinka onnellisia olemme vapaudesta ja itsenäisyydestä. Siitä, kuinka eri tavalla kaikki olisi voinut mennä, jos eräät toiset, joita sinä et koskaan ainakaan muista tavanneesi, eivät olisi olleet tavattoman rohkeita. Nämä toiset nousivat puolustamaan kotiaan ja omaa maataan, jotta he ja heidän lapsensa ja tulevat sukupolvet, eli me, saisimme mahdollisuuden elää vapaana. Moni heistä menetti terveytensä, omaisuutensa, nuoruutensa tai koko elämänsä puolustaessaan vapautta. Kuinka kiitollisia olemmekaan näille miehille ja naisille, jotka elivät ennen meitä ja tekivät mahdolliseksi elämämme sellaisena, kuin olemme sitä saaneet elää!

Kirjoittaessani tätä kirjettä vuonna 2012, ei minulla ole aavistustakaan, millainen maailmamme on vuonna 2107. Onko Suomea olemassa silloin? Juhlitaaanko 190:tta itsenäisyyspäivää? Ovatko he, jotka taistelivat vapauden puolesta vuonna 1917 ja sen jälkeen, jääneet unholaan, vai käykö joku heidän haudallaan laskemassa seppeleen? Lauletaanko kansallislaulu ja kuunnellaanko Finlandia? Liehuuko pihoilla siniristilippu? Katsotaanko tv:tä vastaavasta ajan välineestä Tuntematon sotilas? Miten näistä asioista puhutaan kouluissa?

Maailma on voinut muuttua hyvin erilaiseksi. Voihan olla, että vuonna 2107  joulukuun kuudes on samanlainen päivä kuin kaikki muutkin, ja vain sinä ja sukupolvesi muistaa hämärästi vanhempiensa ja isovanhempiensa tarinoita talvisodasta ja itsenäisyyden sankareista.

En usko, että nämä sankarit pahastuisivat haudoissaan, vaikka heitä ei enää niin usein muisteltaisikaan. Luulenpa, että he näkisivät oman osansa suuressa kokonaisuudessa ja olisivat tyytyväisiä nähdessään, minkä mahdollisuuden rakensivat  meille ja meidän jälkeläisillemme. Työlle ja kasvulle, kehitykselle ja rakkaudelle. Ilolle ja rauhalle. Vapaudelle, joka voi muuttaa muotoaan muttei koskaan olemustaan.

Toivon, että sinä, lapseni tai hänen lapsensa, 6.12.2107, sytyttäisit kaksi kynttilää vapaudelle, niin kuin lapsuudessasi oli tapana. Toivon, että soisit ajatuksen Suomen itsenäisyydelle ja heille, jotka mahdollistivat vapautenne. Ja puhuisit heistä nuoremmillesi, niille jotka ovat lähelläsi. Aivan kuten mekin puhuimme aikanamme sinulle. Jotta hekin arvostaisivat vapauttaan, josta teidän kaikkien edelleen nauttivan uskoo ja toivoo

Äitinne




sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Adventtiruno






Vähiin käy taas pitkä vuoden tie
se moneen uuteen ja kauniiseen vie

Jatkuva draivi on kyllä päällä
Se meikän pitää vireänä joka säällä

Vaan joskus hyytyy myös ilon vuosi
mikä neuvoksi silloin? sydämeni huusi

On hetkiä jolloin vain lepoa kaipaa
Kun ei yrittää tarttis, sais olla vaan

Tulossa kirkkaus ja armo on maailmaan
Sehän adventin sanoma yhä on vaan

Nyt siis unohtaa voin tuiskun, pimeän retken
Adventin valossa saan levätä pienen hetken.



Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille ja tervetuloa uusille lukijoille!