lauantai 19. tammikuuta 2013

Jättipotit ja pikkupotit

Kyllä, minäkin haaveilen joskus, kuinka 12 miljoonan, tai "edes" sanotaanko 3 miljoonan, lottovoitto tekisi kutaa ja helpottaisi monta asiaa.

Vaikka vain harvan kohdalle tuo jättipotti osuu, todella uskon, että taloudellisiin haasteisiin apua on lähempänäkin ja mahdollisuuksia riittää kaikille, kunhan vain avaamme silmämme sille.

Minun tilanteessani (irtisanoutunut vapaaehtoisesti suht hyväpalkkaisesta duunista, aikoo perustaa yrityksen) nämä talousasiat ovat hyvinkin paljon juuri nyt mielessä ja välilllä kyllä ahdistaa, joo.  Mutta  pienetkin yritykset nähdä asiat vähän valoisammin poikivat kyllä tulosta, jos sen vain haluaa huomata.

Maanantaina sanoin irti kaikki lehtitilaukset, Prinsessa-lehteä lukuunottamatta. Myös Hesarin. Olisin tietenkin voinut nyrpistellä tilanteen kurjuutta, mutta teinkin peruutukset iloiten siitä, että a) minulla oli tämä mahdollisuus säästää vielä perheemme menoissa niinkin paljon helpottaakseni tilannetta b) voin kuitenkin lukea kaikki nuo lehdet halutessani ilmaiseksi kirjastossa ja c) varmasti tulee vielä se hetki, kun taas tilanteen tasoittuessa voin uusia kaikki haluamani tilaukset. Ja vielä d) siitä, että kuitenkaan niin huonosti ei vielä mene, että tyttärilleni suurta iloa tuottavasta Prinsessa-lehdestä olisi tarvinnut luopua!

Eihän se positiivinen asennoituminen sinänsä muuta tosiasiaa, että säästettävä on. Mutta noin ajateltuna, ja kaikki kohdat a-d huomioiden, se ei tunnu läheskään niin kurjalta! 

Valoa voi nähdä myös vaikkapa K-kauppiaalta tulleessa etusetelissä, siinä että puoliso saa talvilomarahansa jo tammikuussa, siinä että yllättäen eräs vanha tuttava tarjoaa majoitusta luonaan eikä tarvitse mennä hotelliin yöksi reissussa, tai siinä että muutaman yhteensattuman seurauksena saa vähän hyvitystä päivähoitomaksuista.

Parasta on se, että kun näihin "pikkujuttuihin" alkaa kiinnittää huomiotaan ja aidosti kiitollisena iloitsee niistä, niin jostain niitä näyttää putkahtelevan koko ajan lisää! Pienistä puroista syntyykin sitten vähitellen isompi virta. Oletko kokeillut? Jos et, suosittelen lämpimästi. Se ei ainakaan maksa mitään ;)

Onnea sinulle illan lottoarvontaan, ja vaikka jättipotti ei osuisikaan kohdallesi, koeta sinäkin nähdä ympärilläsi noita pienempiä "potteja"! Valoa!


1 kommentti:

  1. Hih, minäkin olen juuri irtisanonut lehtitilauksia, paitsi lapsille tulevan Nalle Puhin :-). Samaan aikaan lehtimyyjät soittelevat ja kyselevät, mitä tykkään siitä ja siitä lehdestä. Vastaan tykkääväni, mutta en tilaavani.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)