keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Äkäinen kukkakauppias



Menin eilen kukkakauppaan ostamaan kesäkukkia ruukkuihin laitettavaksi.

Pieni kioski näytti suljetulta mutta menin silti sisään. Kysyin, eihän kauppa ole jo mennyt kiinni?

Pieni, iäkäs rouva vastasi kiukkuisella äänellä: "No pitäisinhän auki jos asiakkaita tulisi!"

Minä siihen, että no voi,  varmaankaan ihmisillä ei ole vielä lomat alkaneet, ja siksi päivällä heitä on vähemmän liikkeellä. Kauppias totesi että kylläpä naapurikaupasta äskenkin joku kantoi kolme isoa pussillista kukkia.

Ja sitä rataa keskustelu eteni. Kukat olivat tarjouksessa "koska eihän näitä kukaan muuten näytä ostavan" ja  kun kysyin, mitä lajia tämä kukka on, niin vastaus oli "no näethän että se on näitten daalioitten laatikossa, sitä samaahan se on kuin tuo toinenkin".

Moni olisi varmaan kävellyt ulos kaupasta jo hänen ensimmäisen lauseensa jälkeen, enkä yhtään ihmettelisi!

Kävin mielessäni keskustelun lähteäkö parempaan kauppaan vai jäädä - ja sydämeni ääni voitti. Päätin yrittää tuoda vähän iloa tälle katkeralle ihmiselle, ja kävin hakemassa tyttöseni autosta ja rahaa automaatista. Ostin pari kassillista kukkia: erivärisiä daalioita, markettaa ja pientä sinistä kukkaa. Kaikki hänen negatiiviset lauseensa koetin ottaa vastaan ja antaa toivoa paremmasta, tyyliin:
Kauppias: "Olen istunut aamukahdeksasta ja turhaan, ei täällä ketään käy""
Minä: "No varmasti on ollut pitkä päivä! Ehkäpä huomenna on parempi sää ja ihmisiä enemmän liikkeellä jo aamusta."

Ostin vielä yhden extrakukan maksaakseni ostokset tasarahalla ja toivotin hänelle iloista illan jatkoa.

On päivän selvää, miksi hänen kaupassaan ei käy asiakkaita: se ei johdu säästä tai ihmisten työajoista, eikä siitä, että hänen kukkansa olisivat huonompia kuin naapurin. Se johtuu negatiivisuudesta, joka hänen persoonastaan säteilee kymmenien metrien päähän kioskista.

Toivon sydämestäni, että minun vierailuni kukkakaupassa (päivän ainoa?) ja ostokseni sekä pienten tyttöjeni kukkia ihastelevat sanat katkaisivat hänen negatiivisuuden kierteensä edes hetkeksi. Ja että tänään kauppa käy paremmin!

6 kommenttia:

  1. Voi kukkakauppiasraasua - nyhvöttää nyt yksin ja kiukuissaan päivät pitkät... (Ja anteeksi suotakoon, mutta minua alkoi naurattaa, kun kuvittelin pienen äkäisen mummelin rähjäämässä kaupassaan kukkien keskellä :D ). Kukkien ja niiden ostotilanteen pitäisi tuoda iloa. Ja ostaapa mitä hyvänsä, niin ei haittaa, jos ostosten lisäksi myyjä onnistuu antamaan asiakkaalle hyvän mielen. Silloin tuntee saaneensa jotain arvokasta extraa ja haluaa tulla samaan kauppaan uudestaan.

    Toivotaan äkäiselle kukkamummolle parempaa mieltä ja lisääntyvää myyntiä!

    VastaaPoista
  2. Hihih, ihan kaikki eivät myöskään sovi asiakaspalveluun...

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka ihanaa, että annoit räyhämummolle ilon säteitä! Harrastan itsekin tuota. Alussa se on vähän hämmentävää kun jotkut ihmiset niin väkisin haluavat pitää hapannaamaisuudestaan kiinni. Silloin yritän säteillä niin paljon aitoa positiivisuutta ja iloisuutta kuin vain voin ja ihan samalla tavalla puhua ääneen niitä hyviä puolia, joita aina on. On oikeastaan aika hauskaa pelailua yrittää saada kiukkupää huomaamaan oman tilansa :)

    VastaaPoista
  4. Ihana ihminen, kun edes yritit parantaa hänen vireystasoaan! Itse myös harrastan tuota käännynnäistyötä:) ja usein se myös tepsii. Puhelimessa saa myös usein huomata miten ihmisen ääni ja vireys muuttuu juttelun myötä ja lopuksi saa huomata, että naurussa suin puhelu lopetetaan. Ehkä se on tämä minun nauravainen puheääneni, ainakin minulle on niin muutaman kerran sanottu. Minulla se ääni on luonnostaan, mutta kyllä se muistisääntökin pitää joskus kaivaa esille, että hymyilee itsekseen, kun vastaa puhelimeen, sillä ihan oikeasti ääni silloin myös muuttuu.

    Onnimaisia hetkiä edelleen Sinullekkin!

    VastaaPoista
  5. Varmasti tuossa negatiivisuus on yksi tekijä, miksi hänen yrityksellään noin menee. Varmaan ihan samanlaista kohtelua saavat myös kaikki hänen yhteistyökumppaninsa markkinoinnin ja alihankinnan vastuuhenkilöistä alkaen, ja he tietenkin auttavat häntä sitten juuri sen minimipanoksen, kun on pakko.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Pienikin kommenttisi tekee minut iloiseksi :-)